Suhdanne

Inflaation laajeneminen on globaali ilmiö

Inflaatio on kiihtynyt lähes kaikissa länsimaissa. Se on samalla laajentunut yhä suurempaan joukkoon hyödykkeitä. Keskuspankkien on pidettävä inflaatio-odotukset kurissa jatkossakin.

Inflaatio kiihtyi selvästi odotuksia nopeammin viime vuoden aikana. Inflaatio on ollut odotuksia nopeampaa ennen kaikkea Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Inflaation kiihtyminen on seurausta erityisesti energian ja tavaroiden hintojen (alla olevassa kuviossa ryhmä ”Muut”) noususta. Myös ruoan hinnassa on ollut viime aikoina nousupainetta.

Inflaation muutos, joulukuusta 2020 lähtien, viimeisimpään havaintoon asti, %-yksikköä

Inflaation kiihtymisen taustalla on voimakas finanssi- ja rahapoliittinen elvytys länsimaissa ja kysynnän painopisteen siirtyminen palveluista tavaroihin vuosina 2020–2021. Tällainen siirtymä havaitaan erityisesti Yhdysvalloissa mutta myös pienemmissä kehittyneissä talouksissa kuten Suomessa. Tavaroiden tuotanto on onnistunut vastaamaan laajentuneeseen kysyntään vain viipeellä, jota erilaiset tarjontaketjujen pullonkaulat ovat ruokkineet. Hankalimpia lyhyen aikavälin tarjontarajoitteita ovat olleet mikrosirupula, konttilogistiikan ongelmat sekä satamien ja tehtaiden sulkutoimet Aasiassa.

Tavaroiden ja palveluiden kulutus Yhdysvalloissa, ind. 2019=100
Tavaroiden ja palveluiden kulutus Suomessa, ind. 2019=100

Energian hintojen kiihtymisen voidaan olettaa olevan lyhytaikainen, vaikkakin näillä näkymin varsin voimakas ilmiö, joka saa lisää vauhtia Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan helmikuun 24. päivä. Inflaatiotavoitteidensa toteutumisesta uskottavuutensa saavien keskuspankkien kannalta pelkästään energian hintojen nousua ongelmallisempaa on kuitenkin se, että inflaatio on laajenemassa yhä suurempaan joukkoon hyödykkeitä. Näin on tapahtunut niin Yhdysvalloissa, Euroopassa kuin Suomessakin.

Niiden tuotteiden osuus suomalaisten hyödykekorissa, joiden hinnat nousseet yli 2 % vuodessa

Jos korkea inflaatio siirtyy myös työntekijöiden ja yritysten inflaatio-odotuksiin, inflaatiosta tulee kiihtyvien palkan- ja hinnankorotusten myötä itse itseään ruokkivaa. Tulee kuitenkin huomioida, että markkinat eivät ole vielä erityisen huolissaan keskuspankkien uskottavuudesta inflaation vastaisessa mittelössä. Inflaatiosuojatuista valtionlainoista lasketut keskipitkän aikavälin inflaatio-odotukset ovat edelleen maltilliset: esimerkiksi Yhdysvalloissa inflaation odotetaan olevan keskimäärin 2,9 prosenttia seuraavan viiden vuoden aikana. Toisaalta Venäjän hyökkäys Ukrainaan voi vielä muuttaa inflaationäkymiä odottamattomalla tavalla.

Lehmus Markku

Markku Lehmus

Ei enää Etlan palveluksessa

Scroll