Suhdanne

Kasvihuonekaasupäästöennuste

Kasvihuonekaasupäästöjen ennustettu kehitys vuoteen 2026 asti ja Suomen hiilineutraalisuustavoite

Suomen kasvihuonekaasupäästöjen CO2-ekv. määrä alenee vuosina 2021–2026 ennusteen perusuralla keskimäärin 3,9 prosenttia vuodessa. Suurin vaikutus on energiahuollon päästöjen kehityksellä. Ennustetta ei tehdä yksittäisille vuosille.

Suomen hallituksen tavoite on saavuttaa hiilineutraalisuus vuoteen 2035 mennessä. Kasvihuonekaasupäästöjen määrän on tällöin oltava korkeintaan yhtä suuri kuin Suomen luonnollinen hiilinielu, missä tärkein on metsä.

Kasvihuonekaasupäästöt toimialoittain ja kotitalouksien kulutuksessa, milj. tonnia

Etla ennustaa tätä kehitystä viisi vuotta eteenpäin Suhdanteessa tehdyn toimialojen tuotannon ja kotitalouksien kulutuksen määräennusteen sekä muutaman päästöintensiteetin kehitystä kuvaavan teknologiaskenaarion avulla. Tuotantorakenteen ja käytetyn teknologian ennustettu muutos otetaan siten huomioon.

Kehitystä verrataan hiilineutraalisuustavoitteeseen. Tarkempi kuvaus käytetystä menetelmästä on Kaitila (2020a ja 2020b).

Kasvihuonekaasupäästöt keskittyvät tietyille toimialoille ja yleisesti fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Suurimmat päästölähteet on esitetty yllä olevassa kuviossa. Hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisen kannalta kehitys näillä aloilla korostuu.

Perusurana on tuotantoennuste ja päästöintensiteetin viimeisten kolmen tilastoidun vuoden keskimääräinen muutos. Jos intensiteetti kuitenkin on noussut, on käytetty viimeistä havaintoa. Siten intensiteetti ei nouse millään toimialalla.

Poikkeuksia on kaksi. Ensinnäkin energiahuollon toimialalle on tehty toteutuneen polttoainekäytön perusteella erikseen päästöarvio vuosille 2020–2021 sekä lisäksi arvio fossiilisten polttoaineiden käytön kehityksestä vuoteen 2026 asti mm. julkisuudessa esitettyjen tavoitteiden pohjalta. Toiseksi kotitalouksien liikenteen päästöt on arvioitu erikseen tavalla, joka ottaa huomioon ensirekisteröityjen autojen päästöjen nopean alenemisen (ks. Kaitila, 2021).

Ennusteen perusuralla päästöjen määrä alenee keskimäärin 3,9 prosenttia vuosina 2021–2026. Ilman teknologista kehitystä päästöt kasvaisivat, kun päästöintensiteetti ei alene mutta tuotanto kasvaa.

Kasvihuonekaasupäästöennuste ja hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen, milj. tonnia CO2-ekv.

Myös Suomen kasvihuonekaasupäästöt ja hiilinielu sekä näiden kokonaiskehitys (eli hiilineutraalisuustavoite) on esitetty vuodesta 1990 alkaen alla olevassa kuviossa. Hiilinielu on vuoteen 2020 asti tilastoitu luku, vuosille 2021–2026 ennuste ja siitä eteenpäin kaavamainen viimeisten kolmen vuoden keskiarvo. Sinisellä katkoviivalla kuvattu kehitys lasketaan hiilinielun ja hiilineutraalisuustavoitteen saavuttavan päästökehityksen avulla.

Päästöjen vähennystarve on näillä oletuksilla keskimäärin 7,4 prosenttia vuodessa. Tämä on enemmän kuin edellisessä Suhdanteessa arvioitiin, ja siihen vaikuttaa sekä aiempaa korkeampi päästöarvio että pienempi hiilinielu vuonna 2021. Koska tuotanto kasvaa, päästöintensiteetin on alennuttava hieman nopeammin kuin päästöjen.

Kiristyvä päästökauppa luo yrityksille aiempaa suuremman kannusteen vähentää päästöjään. Lisätoimenpiteitä kuitenkin tarvitaan, jotta hiilineutraalisuustavoite voidaan saavuttaa.

Päästöjen vähentäminen vaikeutuu ajan myötä, kun helpoimmat vähennyskohteet on käytetty, eli mm. kivihiilen ja turpeen energiakäyttö on lopetettu. Lisäksi päästökaupassa on poikkeuksia, eivätkä kaikki toimialat ole siinä mukana.

Perusuralla erityisesti maa-, metsä- ja kalatalouden sekä kuljetuksen ja varastoinnin toimialan osuus kaikista Suomen kasvihuonekaasupäästöistä kasvaa vuosina 2019–2026.

Kirjallisuus

  • Kaitila, V. (2020a). Suomen CO2-päästöt 2019–2023 ja hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen. Etla Muistio No. 84.
  • Kaitila, V. (2020b). Hiilineutraali Suomi 2035 on kova tavoite. Etla Muistio No. 90.
  • Kaitila, V. (2021). Skenaariolaskelmia kotitalouksien liikennepäästöjen kehityksestä, Suhdanne 2021 Syksy, Artikkeli.
Kaitila Ville

Ville Kaitila

Tutkija, VTL

+358 50 410 1012

Scroll