Suhdanne

Viime aikoina on käyty vilkkaasti keskustelua työvoimapulasta. Suomessa on tällä hetkellä yhtä aikaa runsaasti avoimia työpaikkoja mutta myös paljon työttömiä työnhakijoita. Miksi työnhakijat eivät löydä työtä ja työnantajat työntekijöitä? Onko kyse kannustinloukuista, huonoista työsuhteen ehdoista, työntekijöiden heikoista taidoista vai jostain muusta? Onko kyseessä lyhytaikainen vai pitkäaikainen ilmiö? Käyn tässä kirjoituksessa läpi taloustieteellistä ajattelua näistä kysymyksistä.

Työvoimapula on hankala käsite

Lukijalle saattaa tulla yllätyksenä, että työn taloustiede ei oikein tunnista käsitettä ”työvoimapula”, ainakaan siinä mielessä kuin sitä usein yhteiskunnallisessa keskustelussa käytetään1. Tyypillisesti käytetty määritelmä työvoimapulasta on seuraavanlainen2: työn kysyntä tietyssä ammatissa on suurempaa kuin niiden työntekijöiden tarjonta, jotka ovat päteviä, saatavilla ja halukkaita kyseiseen työhön. Usein tähän liitetään vielä eksplisiittisesti maininta ”vallitsevilla työsuhteen ehdoilla”.

Miksi palkat eivät sopeudu?

Taloustieteilijä jää ihmettelemään, miksi työn hinta ei markkinoilla sopeudu, jos kysyntä ylittää tarjonnan. Tämä on mielestäni mielenkiintoinen kysymys, ja siihen on varmaankin useita syitä. Kaksi tulee nopeasti mieleen. Ensiksi, palkkojen korottaminen uusien rekrytointien kohdalla johtaa paineeseen myös korottaa jo talossa olevien työntekijöiden palkkoja. Palkkojen sopeuttaminen ylöspäin voi siis tulla kalliimmaksi kuin heti ajattelisi. Toiseksi, jos ei ole selvää, onko kysynnän kasvussa tarjontaan nähden kyse lyhyt- vai pitkäaikaisesta tilanteesta, yritykset eivät välttämättä uskalla nostaa palkkoja, koska niiden laskeminen myöhemmin on hankalaa. Tästä syystä työmarkkinoilla ei nähdä samanlaisia hinnanmuutoksia kuin esimerkiksi puutuotemarkkinoilla aiemmin tänä vuonna.

On kuitenkin selvää, että osa työvoimapulan ratkaisua tulisi olla työsuhteen ehtojen parantaminen, jos kyseessä on pitkäkestoinen epätasapaino työmarkkinoilla. Seuraavassa selitän miksi.

Palkat ohjaavat resurssien kohdentumista tehokkaimpaan käyttöön

Taloustieteilijän lähtökohta on se, että hinnat (ml. palkat) kertovat paljon siitä, mihin yhteiskunnan resurssien tulisi kohdistua. Resurssien tulisi kohdistua tuottavimpaan käyttöön, ja todennäköisesti tuottavin käyttö on sitä, missä työvoiman käytöstä voidaan maksaa korkeinta palkkaa. Jos siis yritys toteaa, että se ei saa haluamaansa työvoimaa sillä palkkatasolla, jonka se pystyy tarjoamaan, niin on hyvin mahdollista, että tämän työvoimaresurssin tulisi kohdistua johonkin toiseen yritykseen.

Yhteiskunnan kannalta ei ole ongelmallista se, että jokin yritys ei saa työvoimaa nykyisillä työsuhteen ehdoilla. Ongelmallista on se, jos työvoimaresurssit jäävät käyttämättä korkean työttömyyden tai alhaisen työvoiman tarjonnan kautta.

Työvoimapulaa tulisi ratkoa siis myös toimenpiteillä, jotka vähentävät työttömyyttä ja lisäävät työn tarjontaa. Seuraavaksi esittelen lyhyesti työttömyyden taustalla olevia syitä.

Työttömyys ja kohtaanto-ongelma

Työttömyyden ja kohtaanto-ongelman taustalla ovat osaltaan työmarkkinoilla esiintyvät erilaiset kitkat. Työnhakijat eivät ole tietoisia kaikista heille sopivista työpaikoista eivätkä yritykset kaikista heille sopivista työntekijöistä. Työmarkkinoilla täytyy siis etsiä sopivaa työtä ja työntekijää. Tämä vaatii aikaa ja panostusta markkinoiden molemmilla puolilla. Lisähaasteen tuo se, että työnhakijat eivät aina tunne omaa osaamistaan eivätkä yritykset välttämättä tiedä tarkalleen, minkälaisilla taidoilla tai niiden yhdistelmällä avoinna olevaa tehtävää voi hoitaa.

Meneillään oleva pandemia on muuttanut työmarkkinoiden dynamiikkaa ja niillä tapahtuvaa etsintää. Pandemia on kohdellut hyvin eri tavoin eri toimialoja, mikä on johtanut työvoiman toimialojen välisen liikkuvuuden lisääntymiseen3. Tämä on omiaan lisäämään työmarkkinakitkoja, sillä on uskottavaa, että työn etsintä on hitaampaa, kun se kohdistuu uudelle alalle. Työnhakijalla voi esimerkiksi olla vähemmän kontakteja uudelle alalle tai heikompi käsitys työtehtävien tarkasta sisällöstä.

Esimerkiksi ravintola-alan työntekijät ovat alkaneet kohdistaa työn etsintäänsä uusille aloille ravintola-alaa koskevan epävarmuuden jatkuessa. Ravintola-alan työllisyysnäkymät ovat hyvin epävakaat, ja muilla aloilla on runsaasti avoimia työpaikkoja. Tällainen työn etsinnän muutos saattaa selittää kasvanutta kohtaanto-ongelmaa.

Pandemian luoma voimakas rakennemuutos voi ylipäätään johtaa tilanteeseen, jossa taloudessa kysytään erilaista osaamista kuin aiemmin. Työmarkkinat eivät pysty heti reagoimaan tähän kysynnän muutokseen, sillä osaamisen tarjonta muuttuu usein hitaammin kuin sen kysyntä. Tämä johtaa kohtaanto-ongelman pahenemiseen.

Työmarkkinoiden dynamiikka palautunee lähemmäksi normaalia pandemian laantuessa. Tilanteen normalisoituminen nostaa jälleen esille yhteiskunnan resurssien käytön kannalta tärkeän kysymyksen rakennetyöttömyydestä.

Katse rakennetyöttömyyteen

Yhteiskunnan työvoimaresurssin tehokas käyttö edellyttää alhaista rakennetyöttömyyttä. Rakenteellinen työttömyys on suhdanteista riippumatonta työttömyyttä. Taloustieteilijöiden perusmalleissa rakenteelliseen työttömyyteen vaikuttavat työmarkkinoiden etsintäkitkat (kitkaisemmilla markkinoilla työttömyys on korkeampi), ammattiliittojen neuvotteluvoima (neuvotteluvoima nostaa palkkoja ja lisää työttömyyttä), työttömyysturvajärjestelmä (anteliaampi järjestelmä nostaa työttömyyttä)4, tuottavuuskasvu (korkeampi tuottavuuskasvu laskee työttömyyttä) ja työpaikkojen tuhoutumisaste (korkeampi tuhoutumisaste nostaa työttömyyttä)5.

Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että näissä malleissa rakennetyöttömyys on alhaista silloin, kun työpaikkoja kannattaa luoda (pitkän aikavälin näkymä työllistämisen kannattavuudesta on hyvä) ja työpaikka kannattaa ottaa vastaan (palkka ylittää riittävästi sosiaaliturvan tarjoaman hyvinvoinnin).

Mallien tekijöistä politiikkatoimenpiteillä voidaan lähinnä vaikuttaa työmarkkinoiden etsintäkitkoihin ja työttömyysturvajärjestelmään. Tuottavuuskasvuun voidaan vaikuttaa pidemmällä aikavälillä esimerkiksi koulutus- ja innovaatiopolitiikalla.

Suunnitteilla oleva pohjoismaisen työnhaun malli todennäköisesti vähentäisi etsintäkitkoja Suomen työmarkkinoilla, joskaan vaikutus työllisyysasteeseen ei ole kovin suuri. Tämä johtuu siitä, että aktiivisen työvoimapolitiikan toimenpiteillä on ns. syrjäytysvaikutuksia, eli ne voivat vaikuttaa negatiivisesti toimenpiteisiin osallistumattomien työllistymismahdollisuuksiin6.

Työttömyysturvajärjestelmän kehittäminen työllistymistä paremmin tukevaksi edellyttää usein tinkimistä työttömyysturvan vakuutusroolista. Suomen osalta ei tiedetä, minkälainen olisi optimaalinen työttömyysturvan taso ja kesto. Tämä olisi tärkeä tutkimuskohde.

Kannustinloukkujen osalta toimenpiteiden arvioidut työllisyysvaikutukset ovat melko pieniä (Kannustinloukut ja alueellinen liikkuminen – työryhmän selvityksiä, 2017). Ns. kannustinloukkutyöryhmä selvitti laajasti toimenpiteitä, joilla kannustinloukkuja voitaisiin vähentää. Työryhmän raportissa on useita toimenpidemahdollisuuksia, mutta kokonaisuudessaankin ne parantaisivat työllisyyttä ennemmin tuhansilla henkilöillä kuin kymmenillä tuhansilla.

Koulutus- ja innovaatiopolitiikkaan kohdistuvat leikkaukset ovat lyhytnäköisiä, sillä ne heikentävät tulevaisuuden edellytyksiä kannattavien työpaikkojen luomiseen.

Suomen kaltaisessa pienessä avotaloudessa kilpailukyvystä huolehtiminen on tärkeää. Politiikkatoimenpiteillä ei juuri voida vaikuttaa siihen, miten palkkataso kehittyy suhteessa tuottavuuteen verrattuna kilpailijamaihin. Tässä työmarkkinaosapuolilla on merkittävä rooli rakennetyöttömyyden alentamisessa.

Lopuksi

Työvoimapula on työmarkkinoiden epätasapainotila, jonka korjaantuminen edellyttää sekä kysyntä- että tarjontapuolelta tulevia muutoksia. Ansioiden nousu ohjaa työvoimaresursseja tuottavimpaan käyttöön, ja rakennetyöttömyyttä alentavat toimenpiteet parantavat työvoimaresurssin hyödyntämistä koko talouden tasolla. Politiikkatoimenpiteillä ei kuitenkaan ole välttämättä huomattavaa vaikutusta rakennetyöttömyyden tasoon tai työllisyysasteeseen. Pidemmällä aikavälillä työvoiman hyvästä koulutustasosta huolehtiminen ja työperäisen maahanmuuton edistäminen nostavat Suomessa käytettävissä olevan työvoimaresurssin määrää ja laatua.

Lähteet

  • Abraham, K. G. (2015). Is skill mismatch impeding U.S. Economic recovery? ILR Review, 68(2), 291–313.
  • Arrow, K. J. ja Capron, W. M. (1959). Dynamic shortages and price rises: The engineer-scientist case. Quarterly Journal of Economics, 73, 292–308.
  • Cahuc, P., Carcillo, S. ja Zylberberg, A. (2015). Labor economics. Cambridge, MA: MIT Press.
  • Cappelli, P. H. (2015). Skill gaps, skill shortages, and skill mismatches: Evidence and arguments for the united states. ILR Review, 68(2), 251–290.
  • Kannustinloukut ja alueellinen liikkuminen – työryhmän selvityksiä (2017). (https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tyoryhma-selvitti-kannustinloukkujen-purkamista-laajasti-paatoksia-puolivalitarkastelussa).
  • Kauhanen, A. (2020). Aktiivisen työvoimapolitiikan mahdollisuudet työllisyysasteen kasvattamisessa. Työpoliittinen aikakauskirja, 63(3), 8–18.

Viitteet

1 Hyvä, ja varhainen, artikkeli taloustieteilijöiden näkemyksistä työvoimapulasta on Arrow ja Capron (1959). Tuoreempia artikkeleita ovat mm. Cappelli (2015) ja Abraham (2015).
2 Esim. U.S. Bureau of Labor käyttää tällaista määritelmää.
3 Labour market reallocation in the wake of Covid-19. Lena Anayi, Jose Maria Barrero, Nicholas Bloom, Philip Bunn, Steven Davis, Julia Leather, Brent Meyer, Myrto Oikonomou, Emil Mihaylov, Paul Mizen, Gregory Thwaites. VoxEU.org 13 August 2021. https://voxeu.org/article/labour-market-reallocation-wake-covid-19
4 Yleisemmin tässä voidaan ajatella kaikkea sosiaaliturvaa, joka heikentää työn vastaanottamisen kannusteita.
5 Nämä tulokset löytyy esim. kirjasta Cahuc ym. (2015, luku 9.)
6 Näistä keskustelee esim. Kauhanen (2020).

Kauhanen Antti

Antti Kauhanen

Tutkimusjohtaja, KTT

050 569 7627

Scroll