Suhdanne

Suhdanne Syksy 2022

Kaasuase on valitettavan tehokas

Suhdanne Syksy 2022
Markku Lehmus, Etlan ennustepäällikkö 31.8.2022 asti

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kestänyt jo yli puoli vuotta, eikä loppua ole näköpiirissä. Konflikti sekoittaa maailmankaupan virtoja.

Venäjä tukeutuu yhä enemmän Kiinaan, Intiaan ja Turkkiin, Eurooppa taas katsoo yhä vahvemmin länteen, vaikka uusia markkinoita haetaan myös Aasiasta ja Afrikasta. Venäjän talous kohtaa pitkän negatiivisen sokin. Euroopassa sokki on pienempi, mutta uuteen tilanteeseen sopeutuminen ottaa aikansa.

Euroopan talouksien sopeutumisessa vaikein alue vaikuttaa olevan energiamarkkinat. Venäjä on pudottanut mm. Saksaan suuntautuvat kaasuvirrat viidennekseen normaalista, ja on mahdollista, että kaasuvienti Eurooppaan loppuu talven tullen kokonaan. Kaasuase on valitettavan tehokas, sillä isot Euroopan taloudet kuten Saksa ja Italia ovat olleet tähän asti erittäin riippuvaisia venäläisestä kaasusta. Eurooppalainen energiamarkkina on sodan seurauksena mennyt pahasti sekaisin: eurooppalaisten kaasufutuurien hinnat ovat nousseet jopa kymmenkertaisiksi verrattuna tasoon ennen Venäjän hyökkäystä. Niinpä kotitalouksille ja yrityksille myytävän sähkön hinnat osoittavat hurjasti ylöspäin eri puolilla Eurooppaa.

Voimakkaasti kiihtynyt inflaatio ja sen myötä kiristyvä rahapolitiikka onkin toinen globaalia talouskehitystä määrittävä piirre. Yhdysvaltojen keskuspankki Fed on nostanut ohjauskorkoa vain neljän kuukauden aikana yhteensä 2,25 prosenttiyksikköä. Myös EKP on aloittanut koronnostot, vaikkakin pienemmin askelin. Rahapolitiikan suunnasta ei ole silti euroalueellakaan kysymysmerkkejä. Myös EKP:n taseen supistaminen tulee ennustevuosina ajankohtaiseksi.

Yksityiskohtaisen suhdanne-ennusteen lisäksi syksyn 2022 Suhdanne pitää sisällään Aki Kangasharjun kirjoittaman talouspolitiikan kommentin sekä Antti Kauhasen artikkelin uudesta työmarkkinamallista Suomelle. Erityisteemojen aiheita ovat Suomen kustannuskilpailukyky, rakenteellinen budjettitasapaino ja kasvihuonekaasupäästöennuste.

Liitteet

Suhdanne Syksy 2022

etla-suhdanne-syksy-2022.pdf, 15 Mt, 13.9.2022

Lataa: Suhdanne Syksy 2022 pdf
Scroll