Suhdanne

Uutiset

Etla ennustaa: rakentamisen lama jää taakse ja teollisuustuotanto kasvaa – nyt mukana myös skenaariot tullien vaikutuksista teollisuuden eri toimialoille sekä palvelualoille

Etla ennustaa: rakentamisen lama jää taakse ja teollisuustuotanto kasvaa – nyt mukana myös skenaariot tullien vaikutuksista teollisuuden eri toimialoille sekä palvelualoille

Rakentaminen kasvaa selvästi tänä vuonna ja myös teollisuustuotantoon odotetaan kohtalaista kasvuvauhtia, ennustaa Etla. Lisäksi palvelualoilla on havaittavissa kasvun piristymistä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään julkaiseman tuoreen toimialakohtaisen ennusteen mukaan rakentamisen kasvua tukevat muun muassa korkojen lasku ja ostovoiman elpyminen. Etla on nyt myös tarkastellut eri skenaarioissa Yhdysvaltojen tullien mahdollisia vaikutuksia teollisuuden toimialoille ja palvelualoille.

Kevään 2025 suhdanne-ennusteessa Etla ennusti Suomen talouden pysyttelevän kiinni kasvussa tulevina vuosina. Kuluvalle vuodelle ennustettiin 1,2 prosentin kasvua ja ensi vuodelle 1,4 prosenttia. Maailmanpolitiikan epävarmuudesta ja Yhdysvaltojen tulliuhasta huolimatta Etlan ennusteryhmä arvioi euroalueen talouskasvun vahvistuvan tänä vuonna ja kääntävän Suomenkin talouden nousuun.

Toimialaennusteen mukaan rakentaminen kasvaa tänä vuonna jo selvästi ja myös teollisuustuotanto pääsee kohtalaiseen vauhtiin. Koko kansantalouden arvonlisäys kasvaa tänä vuonna noin prosentin ja ensi vuonna 1,5 prosenttia.

Rakentamisen lama jää jo taakse

Rakentamisen arvonlisäys supistui voimakkaasti kahden edellisen vuoden aikana, koska erityisesti uusien asuntojen rakentaminen väheni voimakkaasti. Rakennusyritysten hintojen muutoksista puhdistettu liikevaihto kääntyi kuitenkin nousuun jo viime vuonna ja selkeintä kasvu oli erikoistuneessa rakennustoiminnassa. Asuinrakentaminen ei kuitenkaan vielä tuolloin lähtenyt lentoon.

Alkuvuonna rakennusyritysten liikevaihto on jatkanut kasvussa ja Etlan ennusteen mukaan alan arvonlisäyskin kasvaa vajaat 4 prosenttia tänä vuonna ja yli 5 prosenttia ensi vuonna.

– Ennustevuosinamme 2025–2027 rakentamisen lama jää taakse ja rakennusala kasvaa taas selvästi. Kasvua tukee korkojen lasku, rakennuskustannusten kasvun maltillistuminen ja ostovoiman elpyminen. Palautuminen on kuitenkin hidasta, koska reaalikorkojen odotetaan pysyvän aiempaa korkeampina, toteaa Etlan ennusteryhmän tutkija KTT Sakari Lähdemäki.

Etlan skenaariot: suuri tullikärhämä koettelisi teollisuutta, erityisesti kemiaa

Suhdanne Toimialat -ennusteen kanssa samaan aikaan julkaistussa Etla Erikoisartikkelissa ”Suuri tullikärhämä: vienti- ja tuotantoskenaarioita toimialoille” Etla on laatinut eri skenaarioita siitä, millainen Yhdysvaltojen kaavailemien tullien vaikutus voisi olla tuotantoon Suomen eri toimialoilla. Häiriö on rajattu vain vientiin ja vaikutukset on suhteutettu Etlan kevään 2025 Suhdanne-ennusteeseen.

Skenaarioissa Yhdysvaltojen-viennin on oletettu vähenevän joko 10, 25 tai 50 prosenttia. Viennin väheneminen Yhdysvaltoihin kymmenellä prosentilla alentaisi koko kansantalouden arvonlisäystä 0,2 prosenttia suhteessa ennusteen perusuraan. Tehdasteollisuudessa, jonne tullien vaikutukset suoraan osuisivat, laskua olisi 0,7 prosenttia. Jos vienti Yhdysvaltoihin vastaavasti puolittuisi, vaikutus olisi viisinkertainen: tehdasteollisuudessa arvonlisäys alenisi 3,5 prosenttia. Viennin rakenteesta johtuen suurin vaikutus olisi kemianteollisuudessa. Yksityisillä palvelualoilla arvonlisäys alenisi puolestaan 0,4 prosenttia.

Pahin skenaario olettaa Suomen Yhdysvaltojen-viennin puoliintuvan ja sen lisäksi koko viennin vähenevän kaksi prosenttia maailmantalouden kasvun hidastumisen seurauksena. Tällöin Suomen bkt voisi alentua jopa 1,5 prosenttia suhteessa perusuraan. Tehdasteollisuudessa laskua kertyisi melkein 5 prosenttia ja yksityisillä palvelualoilla prosentin.

– Muihin julkisuudessa esitettyihin laskelmiin verrattuna Etlan laskelmissa on tehty laajennus tullien vaikutuksista eri toimialoille. Skenaarioiden tarkoituksena on kuvata eri vientihäiriöiden vaikutusta Suomen kansantaloudelle. Kyseessä ei siis varsinaisesti ole ennuste, emmekä arvioi näissä laskelmissa skenaarioiden toteutumisen todennäköisyyttä tulleihin liittyvän suuren epävarmuuden vuoksi, toteaa skenaariot laatinut Etlan ennusteryhmän tutkija VTL Ville Kaitila.

Eri teollisuuden toimialoille luvassa vaihtelevia kasvulukuja 

Varsinaisessa toimialaennusteessa teollisuuden päätoimialoista suurimmalle, metalliteollisuudelle, ennustetaan puolentoista prosentin kasvua tänä vuonna, ja ensi vuonna puolisen prosenttia. Suurempaan kasvuvauhtiin pääsee viennin vauhdittamana sähkö- ja elektroniikkateollisuus. Heikoimmin teollisuuden toimialoista suoriutuu kuljetusvälineiden valmistus, mutta myös koneiden ja laitteiden tuotanto lisääntyy tänä vuonna vain vähän.

Metsäteollisuuteen Etla ennustaa reilun kahden prosentin kasvuvauhtia tälle ja ensi vuodelle. Kotimaan ja Euroopan rakentamisen kehitys tukee puutuoteteollisuuden kääntymistä kasvuun, ja alan vienti kasvaa voimakkaasti. Paperiteollisuudessa ei sen sijaan ole luvassa yhtä vahvaa kasvua.

Palvelualojen kasvu laahaa – edelleen

Yksityiset palvelualat alkoivat kasvaa viime vuoden mittaan. Tänä vuonna ne kasvavat noin prosentin ja ensi vuonna kaksi prosenttia. Kasvun piristymistä tänä vuonna selittää pitkälti kysynnän kasvu jalostuksen toimialojen kehityksen kohentuessa. Hitaan kasvun oloissa työllisyyden kasvu on kuitenkin heikkoa. Yksityinen kulutus alkaa ensi vuonna tukea palvelualojen kysyntää.

Taulukko: ETLA S25.1/tky03t
Arvonlisäys toimialoittain
Arvo Määrän muutos, %
Mrd. e %-osuus edellisestä vuodesta
2023 2023 2023 2024 2025E 2026E 2027E
Koko kansantalous 238,9 100,0 -0,2 -0,3 1,1 1,5 1,3
Teollisuus 49,1 20,6 1,6 -0,2 1,7 0,9 0,3
Metalliteollisuus 22,2 9,3 -1,5 -1,9 1,5 0,4 0,4
Sähkö- ja elektroniikkateollisuus 6,7 2,8 -11,2 1,1 2,6 0,8 1,0
Metallien jalostus 2,1 0,9 28,9 -4,9 2,2 0,8 -0,6
Koneiden, metallituotteiden ja kulkuneuvojen valmistus 13,4 5,6 -2,2 -3,2 0,7 0,2 0,1
Metsäteollisuus 3,9 1,6 -1,1 6,6 2,8 2,1 -0,1
Kemianteollisuus 7,5 3,2 7,5 3,1 4,0 1,5 -0,5
Elintarviketeollisuus 3,2 1,3 -11,5 0,4 0,9 1,7 0,0
Rakentaminen 14,9 6,2 -11,1 -8,0 3,8 5,4 3,0
Palvelut 168,6 70,6 0,6 0,1 0,7 1,4 1,5
Kauppa 20,4 8,6 -9,1 -1,8 0,2 1,9 1,8
Kuljetus ja varastointi 10,1 4,2 -3,3 1,7 1,7 1,9 1,7
Majoitus- ja ravitsemistoiminta 4,1 1,7 6,5 -0,2 0,7 2,4 1,7
Informaatio ja viestintä 15,1 6,3 5,2 3,6 3,4 3,6 3,0
Rahoitus- ja vakuutustoiminta 10,1 4,2 2,2 -4,0 -3,1 -0,8 1,2
Kiinteistöalan toiminta1 10,6 4,4 2,6 1,3 1,3 1,7 1,7
Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 12,6 5,3 1,5 0,7 1,6 2,9 2,7
Hallinto- ja tukipalvelutoiminta 8,6 3,6 -0,2 -2,6 0,9 2,2 2,0
1 Kiinteistöalan arvonlisäyksen arvosta on poistettu asuntojen hallinta, mutta kasvuprosentit ovat koko toimialalle.
Lähteet: Tilastokeskus, Etla.

Kevään 2025 Suhdanne Toimialat perustuu Etlan maaliskuussa julkaistun Suhdanne Kevät 2025 -makrotalouden ennusteeseen ja mm. Suomen kansantalouden panos-tuotosmalliin. Suhdanne Toimialat sisältää yksityiskohtaista tietoa seuraavilta toimialoilta: metalliteollisuus, metsäteollisuus, kemian- ja elintarviketeollisuus, rakentaminen sekä yksityinen palvelusektori.

Avainsanat:

Lisätietoja

Puonti Päivi

Päivi Puonti

Ennustepäällikkö, VTT

050 534 3536

Kaitila Ville

Ville Kaitila

Tutkija, VTL

050 410 1012

Lähdemäki Sakari

Sakari Lähdemäki

Tutkija, KTT

040 746 2991

Liitteet

Suhdanne Toimialat Kevät 2025

etla-suhdanne-toimialat-kevat-2025.pdf, 1 Mt, 7.5.2025

Lataa: Suhdanne Toimialat Kevät 2025 pdf

Etla Erikoisartikkeli 12 "Suuri tullikärhämä: vienti- ja tuotantoskenaarioita toimialoille"

etla-erikoisartikkeli-12-suuri-tullikarhama-vienti-ja-tuotantoskenaarioita-toimialoille-2025.pdf, 180 kt, 7.5.2025

Lataa: Etla Erikoisartikkeli 12 pdf
Scroll