Suhdanne

Talouspolitiikan linja, kevät 2022

Talouspolitiikan linja, kevät 2022

Hallituskautta on jäljellä vuosi, ja varsinaisia päätöksenteon paikkoja on kaksi. Kevään kehys- ja syksyn budjettiriihestä ei ole kuitenkaan tulossa enää merkittäviä talouspoliittisia linjauksia. Hallituksen mukaan riittävästi on jo tehty Suomen talouden pitkän aikavälin turvaamiseksi. Arvio ei pidä paikkaansa.

Vaikka hyvääkin löytyy, uudistukset ovat julkisen talouden kannalta riittämättömiä. Ehkä sen vuoksi hallituspiireissä vedotaan yhä useammin vain 75 prosentin työllisyysasteen tavoitteeseen eikä enää puhuta viime kevään tavoitteesta vahvistaa julkista taloutta yli 2 miljardilla. Julkisen talouden tavoitteesta on saavutettu alle neljännes.

Työllisyystoimien myötä kasassa on nettomääräisesti 300 miljoonaa euroa. Muita taloutta vahvistavia toimia ei käytännössä ole, sillä suuri sote-uudistuskin maksaa enemmän kuin säästää ilman tulevaisuudessa mahdollisesti tehtäviä korjaavia toimia. Sote-uudistuksen suurten lupausten epärealistisuudesta kirjoitamme tarkemmin tämän Suhdanteen erityisteemassa.

Vaikka työllisyysastetavoite Ukrainan sodasta huolimatta saavutettaisiin, hyödyt jäävät lyhytaikaisiksi. Työllisyyden nousu on nyt vahvasti suhdanneperusteista ja siksi väliaikaista. Noususuhdanne kiihdyttää inflaatiota, kun talous törmää työvoiman saatavuusrajoitteeseen korkean rakenteellisen työttömyyden vuoksi. Inflaatiossa on nousupainetta muutenkin koronasta toipumisen ja Ukrainan sodan aiheuttaman energian ja ruoan hinnan nousun vuoksi.

Suomi on ollut viime ajat hyvässä asemassa inflaation suhteen, sillä hinnat nousevat meillä muita euromaita hitaammin. Se on parantanut hintakilpailukykyämme. Työmarkkinauudistusten tekemättä jättäminen voi kuitenkin nostaa Suomen inflaatiopaineita muiden euroalueiden tahtiin. Palkkakustannusten nousu onkin kiihtymässä verrokkejamme nopeammaksi, kuten tämän Suhdanteen erityisteemassa kilpailukyvyn kehityksestä ennustetaan.

Pehmeät keinot ja kannustinongelmat

Hallitus on korostanut työllisyyspolitiikassaan työnhakijan tukea ja muita niin sanottuja pehmeitä keinoja. Kovempien keinojen karsastaminen on tarkoittanut silmien ummistamista kannustinloukuilta. Loukut ovat kuitenkin todellisuutta ja vaikutukset kasvua hidastavia.

Ihmisiä jää väistämättä kannustinloukkuihin sitä enemmän mitä voimakkaammin tuloeroja tasataan veroilla ja tulonsiirroilla, ja Suomessa tulontasaus on maailman voimakkaimpia (Kangasharju (2022) ja Puonti ym. (2022) ja niissä olevat viitteet).

Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna paljon ihmisiä niin sanotussa työttömyysloukussa. Yhteiskunta vie joka toiselta kokoaikaiseen työhön työllistyvältä vähintään kaksi kolmasosaa uudesta palkasta, ja yli 300 000 ihmiseltä se vie jopa kolme neljäsosaa. Työllistyvälle itselleen jää liian vähän, mikä vähentää työn etsintää ja työllistymistä.

Työllisyyden parantaminen kannustinongelmien vallitessa on vaikeaa, sillä odotettavissa olevan nettopalkan kasvu saa ihmiset lisäämään työntekoaan keskimäärin vain vähän – ainakin lyhyellä tähtäimellä. Bruttopalkan pitäisi siis nousta paljon, jotta vaikutus näkyisi nettopalkan kautta merkittävästi tehdyn työn määrässä.

Tasapainottelun tarve on melkoinen, sillä valuuttaunionissa palkkojen nosto heikentää herkästi kilpailukykyä vientimarkkinoilla ja verotuksen alentaminen pahentaa yleensä julkisen talouden alijäämää. Työn tekeminen kannattavammaksi tulonsiirtoja leikkaamalla puolestaan kasvattaa herkästi tuloeroja, joiden pitämisestä maailman pienimpiin kuuluvana on tullut Suomessa johtava poliittinen tavoite.

Tilanne ei ole kuitenkaan toivoton. Sopivalla paketilla on mahdollista saada lisää työllisyyttä ilman eriarvoisuuden kasvua tai julkisen talouden velkaantumista. Kannustimien parantaminen kaikille voi kuitenkin kirpaista pieniä ryhmiä lyhyellä aikavälillä.

Ansiosidonnainen työttömyysturva

Selkein keino parantaa työnteon kannustimia on purkaa työttömyysloukkuja. Varovasti arvioituna tämän hetken työttömistä 10 prosenttia on työttömyysloukussa. Loukussa olevien työttömien määrä on 100 000, jos loukun alarajana pidetään 25 prosentin käteen jäävää osuutta uudesta palkasta. Ei ole siis ihme, että työttömien määrä on pysynyt suurena, vaikka työvoiman ulkopuolisten määrä on ennätysalhaalla ja työllisyys huippukorkealla.

Työttömyysloukkuja kannattaa purkaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa lyhentämällä ja/tai tasoa laskemalla, sillä ansiosidonnaisen leikkaus parantaa tutkitusti työllisyyttä sekä voimakkaamman työn etsinnän että työpaikkojen syntymisen kautta.

Suomessa tienaa kansainvälisesti vertaillen lyhytaikaisella työssäololla pitkän ansiosidonnaisen työttömyysturvan. Ansiosidonnaista saavilla työttömyysloukut ovat myös yleisempiä kuin peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saavilla.

Ansiosidonnaista saavilla paluu töihin onnistuu helpommin kuin pitkäaikaistyöttömiltä, koska osaamista rapauttava työttömyysjakso on ehtinyt olla verrattain lyhyt. Mittavan työvoimapulan aikana myös työtarjouksia on löydettävissä.

Ansiosidonnaisen uudistus kohentaisi julkista taloutta. Eriarvoisuus ei silti käytännössä kasvaisi, vaikka kaikki ansiosidonnaista saavat eivät heti työllistyisikään, sillä leikkaus ei kohdistuisi pienituloisimpiin. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan 100 päivän lyhentäminen vuonna 2017 paransi julkisen talouden tasapainoa noin 100 miljoonalla eurolla. Kotitalouksien työllisyys ja keskimääräiset tulot nousivat, mutta käytettävissä olevien tulojen erot kasvoivat vain gini-kertoimen yhden sadasosan verran.

Ansiotulojen verotus

Lisäkannusteita tarvitsevat muutkin kuin ansiosidonnaisella olevat. Yhteiskunta vie yli 600 000 työikäiseltä vähintään puolet lisätyön palkasta tai palkankorotuksesta.

Suomessa korkeimmat marginaaliverot ovat jo niin korkeat, että niiden madaltaminen olisi kohtuullisen edullista. On joitain viitteitä siitä, että ne voisivat jopa maksaa itsensä takaisin julkiselle sektorille. Verotuksen progression loiventaminen kannustaa itsensä kehittämiseen, mikä lisää työntekoa ja investointeja sekä nopeuttaa tuottavuuskasvua pidemmällä aikavälillä.

Korkeiden marginaaliverojen haitat korostuvat Suomen kaltaisessa maassa, jossa kollektiivinen palkoista sopiminen on pitänyt palkkaerot pieninä. Pienet palkkaerot ovat omiaan edelleen hidastamaan tuottavuuskasvua, koska ihmisen palkinto itsensä kehittämisestä pienenee.

Muutaman vuoden takaisen asiantuntijatyöryhmän ehdotuksen hengessä voitaisiinkin nykyisin 50 000–90 000 euroa tienaavien marginaaliveron taso laajentaa kaikkiin alle 130 000 euroa ansaitseviin. Sitä enemmän tienaavat maksaisivat edelleen ylintä noin 58 % marginaaliveroa. Muutos vähentäisi staattisesti arvioituna verotuloja noin 250 miljoonaa euroa, mutta vaikutus sulaisi pidemmällä aikavälillä, koska inhimillisen pääoman hankkiminen ja eteenpäin pyrkiminen tulisi kannattavammaksi. Tuottavuus- ja talouskasvu kiihtyisivät.

Tällainen uudistus voisi kasvattaa tuloeroja mittaavaa gini-kerrointa 16 sadasosaa ilman käyttäytymisvaikutuksia arvioituna, eli tämäkään uudistus ei muuttaisi – edes lyhyellä aikavälillä – Suomen asemaa maailman pienimpiin kuuluvien tuloerojen maana. Marginaaliveron lasku yhdessä ansiosidonnaisen trimmauksen kanssa olisi julkiselle sektorille vähintään neutraali ja työllisyydelle ja talouskasvulle positiivinen, mutta tuloeroja vain hieman kasvattava.

Vaikutus tuloeroihin pienenee ulottamalla tuloveron alennus pienituloisiin, ovathan työmarkkinoiden kannustinongelmat merkittävät työttömyysturvan- ja asumistuen suojaosuuden ylittäneillä. Suuremmat nettotulot myös lisäävät työpaikan vastaanottamista herkimmin niillä työikäisillä, joiden työllisyysaste on matala, kuten vähän koulutetuilla miehillä ja pienten lasten äideillä.

Tasapainotus

Tuloveron alennus on kannustimien näkökulmasta vaikuttavaa, mutta laajoille ryhmille myönnettynä kallista politiikkaa julkiselle sektorille. Julkisen sektorin kirstua pitäisikin tällöin kompensoida muilla tavoin, koska muuten kestävyysvaje pahenee ja todennäköiseen lisätarpeeseen vastaaminen puolustusmenoissa voi vaikeutua. Veronalennukset kiihdyttävät harvoin kasvua niin paljon, että ne rahoittaisivat itsensä. Siksi samassa yhteydessä on joko leikattava menoja tai korotettava muita veroja.

Julkisten menojen kasvusta on säästettävä joka tapauksessa ilman verouudistuksiakin, koska verotus on jo kireää ja kestävyysvaje on suuri. Menosäästöt kannattaa siis valita niin, että niillä on vahvat kannustinvaikutukset työntekoon, samalla kuitenkin turvaten uuden turvallisuustilanteen aiheuttamat puolustusmenot.

Jos kannustimia halutaan parantaa laajalla tuloverojen alennuksella, olisi näiden syiden vuoksi kompensaatiota julkiseen talouteen etsittävä myös veroista. Ne kannattaa kohdistaa kasvun kannalta vähemmän haitallisiin kohteisiin, kuten kiinteistö- ja arvonlisäveroon.

Turvallisuustilanteen heikkeneminen korostaa hyvän taloudenpidon merkitystä. Nykylinja ei turvaa Suomen tulevaisuutta ikääntymiseltä eikä sodan uhkalta.

Kirjallisuus

  • Kangasharju, A. (2022). Kannustinloukut edellyttävät muutoksia veroihin ja tulonsiirtoihin. Etla-kolumni 11.2.2022.
  • Puonti, P., Kauppi, E., Kotamäki, M. ja Ropponen, O. (2022). Kannustinloukut Suomessa. Etla Raportti No. 124.
Kangasharju Aki

Aki Kangasharju

toimitusjohtaja, KTT

+358 50 5838573

Scroll