Talouspoliittinen tilanne EU:ssa ja Suomessa keväällä 2018

Yhdysvaltojen keskuspankki jatkaa ohjauskoron nostoja, EKP vähentää arvopaperiostoja

Yhdysvaltojen keskuspankki nosti ohjauskorkoa (Federal Funds Rate) joulukuussa 2015 ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen. Sen jälkeen se on nostanut sitä neljä kertaa. Viimeisimmässä nostossa joulukuussa 2017 ohjauskoron vaihteluväli korotettiin 1,00–1,25 prosentista 1,25–1,50 prosenttiin. Samalla keskuspankki on vähentänyt ns. määrällisessä elvytyksessä hankkimiensa arvopaperien määrää. Keskuspankki arvioi, että maan taloudellinen tilanne on kohentunut niin, että koron nostoja voidaan yhä jatkaa. Arvioimme ohjauskorkoa nostettavan kuluvana vuonna kolme kertaa ja ensi vuonna myös kolme kertaa. Viime aikoina Yhdysvaltojen taloudellinen kasvu on ollut vahvaa ja maan työllisyys on kehittynyt positiivisesti. Työmarkkinoiden tiukkuuden vuoksi palkkainflaation riski on kasvanut. Presidentti Trumpin alullepanema yritys- ja palkkaverojen kevennysohjelma vahvistaa omalta osaltaan sekä investointeja että kulutusta.

Euroopan keskuspankki laski 10. maaliskuuta 2016 ohjauskorkonsa 0,00 prosenttiin aiemmasta 0,05 prosentista. Pankkien yliyön talletuskorko on negatiivinen, maaliskuussa 2016 tehdyn päätöksen jälkeen -0,4 prosenttia. Pankit siis joutuvat maksamaan tehdessään talletuksia keskuspankkiin.

EKP aloitti keväällä 2015 laajamittaisen valtionlainojen (ja samalla yksityisten arvopapereiden) osto-ohjelman. Kun EKP ostaa valtionlainoja, muiden rahoittajien kapasiteettia vapautuu toisiin kohteisiin. Aluksi EKP osti arvopapereita 60 miljardilla eurolla ja enimmillään jopa 80 miljardilla eurolla kuukaudessa. Vuoden 2018 alusta syyskuun loppuun ostot päätettiin vähentää 30 miljardiin euroon. Niitä voidaan jatkaa senkin jälkeen siihen saakka, kunnes inflaatio on pysyvästi kohonnut kohti keskuspankin hieman alle 2 prosentin inflaatiotavoitetta. Inflaatio on vielä selvästi tavoitetta matalampi.

Arvopaperiostojen ensisijainen tarkoitus on alentaa yksityisen sektorin rahoituksen pitkiä korkoja ja tukea siten investointitoimintaa. Rahapoliittisella elvytyksellä on talouskasvua vahvistava vaikutus rahoituksen tarjonnan kautta. Sen teho kuitenkin riippuu yritysten luottamuksesta tulevaan, mikä vaikuttaa rahoituksen kysyntään. (https://www.ecb.europa.eu/home/html/index.en.html) Kun ostot alentavat valtionlainojen korkoja, myös valtioiden rahoitustaakka helpottuu.

EKP:n kevyen rahapolitiikan konkreettisin vaikutus on se, että korot säilyvät matalina ja euron kurssi on heikompi kuin se muuten olisi. Korkojen mataluus ja runsas likviditeetti tukevat osakekurssien nousua. Joissakin maissa matalien korkojen seurauksena voi olla myös asuntojen hintojen merkittävä nousu. Muutaman vuoden tähtäyksellä riskinä on varallisuushintakuplien synty.

Inflaation asteittaisesta kohoamisesta huolimatta talouskehitykseen liittyvät riskit pitävät EKP:n rahapolitiikan keveänä. Ns. pohjainflaatio pysyy myös matalana. Jos euroalue ei kohtaa uusia shokkeja, EKP lopettanee määrällisen elvytyksen vuoden 2018 aikana tai viimeistään vuonna 2019. Ohjauskorkoja nostetaan arviomme mukaan vuoden 2019 jälkipuoliskolla.

Investoinnit ovat elpymässä, mutta tukitoimia tarvitaan yhä

EU-maiden investointiaste on yhä matala, vaikka investointien määrä onkin viime aikoina kääntynyt kasvuun. Kestävä taloudellinen kasvu edellyttää tuotantokapasiteettia lisääviä ja infrastruktuuria kohentavia investointeja.

EU-maat ovat sopineet yhteisestä monivuotisesta investointiohjelmasta, jolla pyritään sen laajennuksen jälkeen käynnistämään yhteensä noin 630 miljardin euron arvosta investointeja sekä julkisella että yksityisellä rahoituksella. Investointien kohteina ovat infrastruktuuri, varsinkin laajakaista- ja energiaverkot sekä teollisten keskusten liikenneinfrastruktuuri, koulutus, tutkimus ja innovointi sekä uusiutuva energia ja energiatehokkuus. Ohjelmaan kuuluu myös pk-sektorin rahoitustilanteen parantaminen. Rahoitus kerätään EU-ohjelmista, Euroopan investointipankilta, mahdollisilta muilta julkisilta rahoittajilta (mm. jäsenvaltioilta) sekä yksityisiltä toimijoilta. Ohjelmasta on myönnetty rahoitusta aikataulun mukaisesti.

Ohjelman julkinen rahoitus ja riskinkanto ovat kyenneet mobilisoimaan lähes tavoitellussa määrin yksityistä lisärahoitusta. Ohjelman iso kysymys on, missä määrin se luo aitoa uutta rahoituksen tarjontaa ja missä määrin se vain korvaa muuta rahoitusta. Itse investointien toteutuminen tapahtuu asteittain.

EU:n kriisimaissa talouksia on pystytty vakauttamaan, komissio esitti uusia ehdotuksia EU:n tulevaisuudesta

Viime vuosina euroalueelle luodut vakausjärjestelyt (mm. Euroopan vakausmekanismi EVM, yhteinen pankkivalvonta, uusittu vakaus- ja kasvusopimus ym.) ovat vakauttaneet markkinoita, koska järjestelyt ovat vähentäneet kriisien välittymisriskiä muualle euroalueelle. Keskeinen vakauden lisääjä on kuitenkin ollut Euroopan keskuspankki, jonka uskotaan tekevän kaikkensa markkina-
vakauden ylläpitämiseksi.

Kreikka on edelleen euroalueen ongelmallisin talous. EU:n komissio ennustaa Kreikan julkisen talouden olevan noin prosentin ylijäämäinen suhteessa bkt:hen sekä vuonna 2018 että vuonna 2019. Jos tämä toteutuu, julkisen velan bkt-osuus alenee 170 prosenttiin vuonna 2019. Tämän kehityksen ehtona on bkt:n määrän kasvu noin 2,5 prosentilla molempina vuosina sekä pysyminen EU:n kanssa yhteisesti sovituissa meno- ja tulotavoitteissa. Positiivisesta perusskenaariosta huolimatta Kreikan talous on herkästi haavoittuva vielä kauan. Vaikka julkista velkaa on jo kertaalleen uudelleenjärjestelty, korkoja alennettu ja takaisinmaksun ehtoja lievennetty, kysymys velan uudesta uudelleenjärjestelystä pysyy pitkään asialistalla.

Espanjassa julkisen talouden alijäämä alenee, mutta se on kuluvana vuonna komission ennusteen mukaan yhä 2,4 prosenttia ja ensi vuonna 1,7 prosenttia. Portugalissa julkisen talouden alijäämä on 1,5 prosentin paikkeilla. Hyvän kehityksen jatkumisen edellytyksenä on kyseisten maiden poliittinen vakaus. Irlannissa julkinen talous on lähes tasapainossa, ja taloudellinen kasvu on ripeää.

Italiassa julkisen talouden alijäämä on yhä pari prosenttia bkt:sta, mikä pitää julkisen velan bkt-osuuden lähes ennallaan 130 prosentissa. Korkea velan taso ja pankkien ongelmaluotot muodostavat merkittävän riskin rahoitusmarkkinoiden vakaudelle. Maassa järjestettiin 4.3.2018 parlamenttivaalit, joiden tuloksena poliittinen kenttä pirstoutui siinä määrin, että maalle voi olla vaikeaa muodostaa toimintakykyistä hallitusta. Tämä voi aiheuttaa levottomuutta markkinoilla.

EU-kriittisten puolueiden pelättyä heikomman menestyksen vuonna 2017 pidetyissä Ranskan ja Alankomaiden vaaleissa on joillakin tahoilla
arvioitu luovan ”mahdollisuuksien ikkunan” EU:n ja ennen kaikkea euroalueen tiivistymiseen. EU:n komissio julkaisi maaliskuussa 2017 ns. valkoisen kirjan EU:n tulevaisuudesta. (https://ec.europa.eu/commission/white-paper-future-europe_fi) Siinä komissio esitti viisi skenaariota unionin tulevaisuudesta. Tämän asiakirjan pohjalta EU:n 27 jäsenvaltion sekä Eurooppa-neuvoston, Euroopan parlamentin ja Euroopan komission johtajat allekirjoittivat 25.3.2017 ns. Rooman julistuksen. Siinä allekirjoittajat ilmaisivat yleisellä tasolla tahtonsa kehittää EU:n turvallisuutta, vaurautta, sosiaalipolitiikkaa ja kansainvälistä asemaa koskevia ulottuvuuksia. Konkreettiset etenemissuunnat jäivät jatkokeskustelujen varaan.

Toukokuussa 2017 komissio julkaisi keskusteluasiakirjan, jossa se hahmottelee euroalueen kehitystä lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. (https://ec.europa.eu/commission/publications/reflection-paper-deepening-economic-and-monetary-union_en) Siinä komissio hahmottelee etenemissuuntia kolmella alueella: 1) rahoitusunionin luomisen loppuunsaattaminen, 2) integroidumman taloudellisen ja finanssipoliittisen unionin luominen, ja 3) EU:n instituutioiden vahvistaminen. Komissio pyrkii näillä alueilla kahteen keskeiseen tavoitteeseen: 1) riskien vähentämiseen ja 2) riskien jakamiseen.

Rahoitusunionin loppuunsaattaminen on edellä mainituista tavoitteista konkreettisin ja lyhimmällä aikavälillä toteutettavissa. Senkin suhteen jäsenmailla on toisistaan poikkeavia näkökantoja. Tavoitteiden saavuttamiseksi on myös olemassa erilaisia keinoja, joista varmasti ilmenee erilaisia näkemyksiä. Rahoitusunionin alueella keskeisiä ja helpoimmin toteutettavissa olevia uudistuksia olisivat pankkiunionin kriisinratkaisurahaston fiskaalisen puskurin luominen (Fiscal Backstop) ja yhteisen talletussuojajärjestelmän rakentaminen. Näiden järjestelmien tavoitteena on pankkien ja julkisen talouden välisen keskinäisriippuvuuden vähentäminen. Rahoitusunionin syventämisen alueella tavoitteena on myös edistyminen pääomamarkkinaunionin luomisessa sekä pankkien riippuvuuden vähentäminen yhden maan (yleensä kotimaan) valtion velkakirjoista. Yksi komission esittämistä keinoista on mahdollinen euroalueen laajuisen riskittömän velkakirjan (European Safe Asset) luominen. Tämä voitaisiin toteuttaa monella tapaa, mutta niistä kaikki ovat omalla
tavallaan ongelmallisia.

Finanssipoliittisen unionin luominen ja institutionaaliset uudistukset ovat vielä vaikeammin toteutettavissa. Finanssipoliittisen unionin alueella kyse olisi mm. jonkinlaisen koko euroalueelle yhteisen suhdannepuskurin luomisesta. Institutionaalisia uudistuksia taas katsotaan tarvittavan nykyisen asteittain syntyneen ja monimutkaisen päätöksentekojärjestelmän tehostamiseksi.

Euroopan komissio esitti 6. joulukuuta 2017 parlamentille, Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle ja Euroopan keskuspankille kommunikea-asiakirjat, joissa se konkretisoi aiemmin tehtyjä esityksiä. Samalla se esitti tiekartan/aikataulun, jolla tavoitteisiin päästäisiin. Tämäkin asiakirja on melko yleinen erityisesti pidemmän aikavälin tavoitteiden osalta. (http://europa.eu/rapid/press-release_MEMO-17-5006_en.htm)

Eurooppa-neuvoston jäsenet esittivät ensimmäiset arvionsa ehdotuksista joulukuussa 2017 pidetyssä kokouksessaan. Kokouksesta kantautuneiden arvioiden mukaan ensikommentit pitkälle menevistä uudistuksista olivat melko skeptisiä. Syvällisempi keskustelu komission ehdotuksista on alkanut jo eri maissa ja lähiaikojen suunta määritellään kevään 2018 aikana. Keskeinen vetovastuu on Saksalla ja Ranskalla. Ranskan uuden presidentin Emmanuel Macronin linjaa on luonnehdittu eurooppamieliseksi ja yhteisvastuuta kannattavaksi. Saksan perinteinen linja sen sijaan on korostanut kuria ja kansallista vastuuta. Nähtäväksi jää, syntyykö erilaisten linjojen pohjalta jokin konkreettinen etenemissuunta. Saksan uuden CDU/CSU-SPD-hallituksen kokoonpano luo oman lisämausteensa uudistuskeskusteluun. Saksan hallituksen ohjelmassa on annettu kannatusta EU:n budjetin kasvattamiselle, jonkinlaiselle suhdannetasausjärjestelmälle sekä Euroopan vakausjärjestelmän (EVM) integroimiselle osaksi EU:n instituutioita ja lainsäädäntöä. Nykyisin EVM on hallitusten välinen. (https://www.cdu.de/koalitionsvertrag-2018)

Keskustelu EU:n suunnasta on menossa myös akateemisissa piireissä. Tästä esimerkkinä ovat saksalaisten ja ranskalaisten tutkijoiden synteesiehdotus, jossa pyritään yhdistämään talouspoliittisen kurin ja riskien hajautuksen hyviä puolia. (Benassy-Quere ym., 2018, https://voxeu.org/article/how-reconcile-risk-sharing-and-market-discipline-euro-area) Edellä mainittujen uudistusehdotusten lisäksi tässä ehdotuksessa tärkeällä sijalla on valtioiden hallitun velkajärjestelymekanismin luominen. Tämä ehdotus on herättänyt kritiikkiä joidenkin italialaisten tutkijoiden keskuudessa. (Messori ja Micossi, 2018, https://www.ceps.eu/publications/counterproductive-proposals-euro-area-reform-french-and-german-economists) Heidän pelkonaan ovat velkajärjestelyn odotukseen liittyvät rahoitusmarkkinarauhattomuudet. Pelkojen taustalla
lienee Italian julkisen velan korkea taso.

Protektionismin uhka on kasvanut

Presidentti Trump on valintansa jälkeen ryhtynyt toimiin toteuttaakseen vaalikampanjassa antamansa lupaukset. Heti ensimmäisenä työpäivänään hän allekirjoitti presidentin asetuksen (executive order) Yhdysvaltojen irrottautumisesta Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta (TTP). Lisäksi hän on ilmoittanut, että Yhdysvallat haluaa neuvotella Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen (Nafta) uudestaan ja että Yhdysvallat asettaa korkeat tullit yrityksille, jotka siirtävät tuotantoa ulkomaille. Presidentti ei kykene yksin viemään näitä asioita päätökseen, mutta asetusten allekirjoittaminen on kuitenkin signaali hänen päättäväisyydestään. Neuvottelut EU-maiden ja Yhdysvaltojen välisestä vapaakauppasopimuksesta (TTIP) pysähtyivät jo ennen Yhdysvaltojen presidentinvaaleja, eikä niitä ole jatkettu nykyisessä kielteisessä ilmapiirissä. Viimeisimpänä toimena presidentti Trump päätti 1.3.2018 asettaa teräkselle 25 prosentin ja alumiinille 10 prosentin tuontitullin.

Yhdysvaltojen protektionismi on vaarallista koko maailmankaupan kannalta, koska muut maat todennäköisesti vastaavat siihen omilla toimillaan. Kun Yhdysvaltojen markkinat tulevat viejille vaikeiksi, viejät suuntaavat ponnistelunsa Euroopan markkinoille, myös polkumyyntitoimin. EU-maiden on tällaisessa tilanteessa vaikeaa pysyä protektionististen toimien ulkopuolella. (Ks. Erken, Marey ja Wijffelaars, 2017, http://voxeu.org/article/why-trump-s-protectionist-trade-agenda-will-fail.)

Trumpilla oli pyrkimyksiä muuttaa Yhdysvaltain yritysverojärjestelmää merkittävästi. Esillä oli siirtyminen ns. kohdemaaperiaatteeseen nojautuvaan kassavirtaveroon (https://www.etla.fi/kolumnit/trump-ja-yritysverotus/). Nyt näyttää siltä, että kunnianhimoiset uudistukset on haudattu, kun Trump sai läpi uudistuksen, jossa efektiivinen yhteisöveroprosentti laskettiin vuoden 2018 alusta 35 prosentista 21 prosenttiin ja kevennettiin kotitalouksien tuloverotusta. Yritysverouudistus kohentaa Yhdysvalloissa toimivien yritysten verotusta ja lisää veroja ulkomaisten yritysten voittojen kotiuttamiselle. Suomalaisille tytäryrityksille positiiviset vaikutukset ovat sitä suuremmat, mitä suurempi osa tuotannosta perustuu paikalliseen valmistukseen Yhdysvalloissa. Menettäjiä ovat taas yritykset, jotka käyttävät merkittävästi ulkomailta tuotuja tuotantopanoksia. Korkeasuhdanteeseen ajoittuvana veronkevennysten ajankohta on suhdannepoliittisesti huonosti perusteltu. Se merkitsee rahapolitiikan kiristämistä enemmän kuin muuten olisi tarpeellista.

Ukrinan kriisin vuoksi asetetut pakotteet jatkuvat

Ukrainan kriisi ja sen synnyttämät taloudelliset pakotteet jatkuvat. Joulukuussa 2017 EU jatkoi Itä-Ukrainan tilanteeseen liittyviä sanktioita 31.7.2018 saakka. (http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=299145) Niitä todennäköisesti jatketaan edelleen, ellei Minskin rauhansopimuksen mukainen ratkaisu edisty Itä-Ukrainassa. Venäjä on vuorostaan jatkanut elintarvikkeiden tuontia koskevien rajoitusten
voimassaolon vuoden 2018 loppuun saakka.

Pääosa Suomen Venäjän-viennin toteutuneesta vähenemisestä on aiheutunut maan kokonaiskysynnän supistumisesta. Sen akuutti syy taas on ollut raakaöljyn hinnan jyrkkä lasku. Vientiä Venäjälle on jarruttanut myös ruplan voimakas devalvoituminen, mikä on heikentänyt suomalaisten yritysten kilpailukykyä Venäjällä. Etlan tutkimuksen mukaan Venäjän EU:n elintarvikeviennille asettamat pakotteet ovat haitanneet Suomen vientiä enemmän kuin EU:n Venäjälle asettamat pakotteet. (http://www.etla.fi/julkaisut/pakotteiden-vaikutus-suomen-vientiin-venajalle/) Viimeaikainen öljyn hinnan nousu ja ruplan vahvistuminen ovat kääntäneet Suomen Venäjän-viennin selvään nousuun vuoden 2017 alusta alkaen.

Yhdysvaltojen kongressi päätti heinäkuussa 2017 uusista Venäjä-sanktioista vastineena Venäjän epäillylle sekaantumiselle Yhdysvaltojen presidentin vaaleihin. Presidentti vahvisti sanktiot elokuussa. Kyse on erityisesti Venäjän öljy- ja kaasuteollisuuteen kohdistuvista sanktioista, joilla on todennäköisesti vaikutuksia myös Suomen vientiin.

Suomen julkisen talouden tasapaino paranee sopeutusten ja nopeutuneen kasvun ansiosta

Keväällä 2015 muodostettu pääministeri Sipilän hallitus sopi ohjelmassaan sopeutustoimista, jotka ”nettomääräisesti vahvistavat julkista taloutta hallituskaudella vuoden 2019 tasolla noin 4 miljardilla eurolla”. Hallituksen tavoitteena on, että julkinen talous vahvistuu yhteensä 6 miljardilla eurolla vuoteen 2021 mennessä. Välittömien sopeutustoimien lisäksi vahvistumista tavoitellaan talouskasvua voimistavilla toimilla. Pitkällä aikavälillä keskeinen tasapainotuskeino ovat julkisen talouden rakenteelliset uudistukset, joilla ns. kestävyysvajetta pyritään pienentämään edellä mainittujen toimien lisäksi 4 miljardilla euroa. Hallitus arvioi ohjelmassaan koko kestävyysvajeen suuruudeksi 10 miljardia euroa. (http://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/hallitusohjelma)

Kestävyysvajetta hallitus pyrkii alentamaan rakenteellisilla uudistuksilla, erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen (sote) sekä kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämisen avulla. Hallituksen onnistuminen tavoitteissaan riippuu siitä, miten johdonmukaisesti suunnitelmia käytännössä toteutetaan sekä siitä, minkälaista taloudellinen kasvu on. Erityisen tärkeää olisi edistää työllisyyden kehitystä, koska paraneva työllisyys kohentaa julkista taloutta sekä menojen vähenemisen että tulojen kasvun kautta.

Julkisen talouden tasapaino on parantunut aiemmin ennakoitua enemmän nopeutuneen talouskasvun ansiosta. Etlan ennusteen mukaan koko julkisen sektorin alijäämä alenee viimevuotisesta 0,9 prosentista 0,6 prosenttiin bkt:sta vuonna 2018. Julkinen talous on suunnilleen tasapainossa jo vuonna 2019 ja kääntyy sen jälkeen ylijäämäiseksi. Ylijäämä kasvaa asteittain saavuttaen 0,8 prosenttia bkt:sta vuonna 2022.

Samalla julkisen velan suhde kokonaistuotantoon on kääntynyt laskuun. Julkinen ns. EMU/EDP-velka aleni vuonna 2017 vajaalla prosenttiyksiköllä 62,4 prosenttiin. Vuonna 2018 se jatkaa laskuaan 60,8 prosenttiin. Vuoteen 2022 mennessä velkasuhde alenee noin 54 prosenttiin bkt:sta, mikäli talous ei kohtaa uusia häiriöitä ja mikäli julkisen talouden kuri säilyy. Yksityistämiset vaikuttavat velkaa alentavasti.

Arvioissa julkista taloutta on oletettu sopeutettavan hallitusohjelman mukaisesti 4 miljardilla eurolla hallituskaudella. Bkt:n määrän kasvuksi vuosina 2018–2022 arvioimme keskimäärin 2,1 prosenttia.

EMU-kriteereiden mukainen julkisen talouden rakenteellinen alijäämä oli vuonna 2017 Etlan komission menetelmällä tekemän arvion mukaan 0,6 prosenttia bkt:sta. Tämä on 0,3 prosenttiyksikköä suurempi kuin edellistä vuotta koskeva arviomme. Vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan rakenteellinen alijäämä saa olla keskipitkällä aikavälillä enintään 0,5 prosenttia bkt:sta. Kriteerin pohjalta tehtävien toimenpiteiden mitoitus ja aikataulu riippuvat kuitenkin keskeisesti siitä, miten paljon rakenteellinen alijäämä poikkeaa tavoitteesta ja mihin suuntaan se kehittyy. Kussakin tilanteessa tehdään myös kokonaisharkintaa eri kriteereiden pohjalta.

Etlan rakenteellisen alijäämän arvio on 0,6 prosenttia vuodelle 2018 ja 0,8 prosenttia vuodelle 2019. Nämä lukemat ovat korkeammat kuin vakaus- ja kasvusopimuksen mukainen tavoite. Koska alijäämä kuitenkin pysyy alle prosentin (ei poikkea merkittävästi) eikä kasva merkittävästi, EMU-normi täyttyy.

Suomi täyttää näillä näkymin selvästi sekä julkisen talouden alle 3 prosentin alijäämätavoitteen että julkisen velan alle 60 prosentin tavoitteen. Julkisessa taloudessa ei kuitenkaan ole varaa löysään politiikkaan, koska alijäämä uhkaa nousta 2020-luvulla väestön ikääntymisestä aiheutuvien menojen kasvun vuoksi. Julkista taloutta on syytä kohentaa myös siitä syystä, että tulevissa taantumissa olisi pelivaraa finanssipoliittiseen elvytykseen.

Kilpailukykyä on yhä kohennettava ja työmarkkinoiden joustavuutta lisättävä

Suomen talouden kustannuskilpailukyky koheni arviomme mukaan viime vuonna 3,5 prosentilla. Keskeinen tekijä tämän taustalla oli ns. kilpailukykysopimus. Paraneminen hidastuu selvästi vuosina 2018–2019 sovittujen palkankorotusten ja toteutuneen euron vahvistumisen vuoksi. Kilpailukykysopimuksen sisältämät työnantajan maksamien työvoiman sivukulujen alennus ja työaikojen pidennykset tukevat yhä kilpailukykyä. Palkat ovat kuitenkin keskeinen kustannustekijä yrityksille. Vuosiksi 2018–2019 tähän mennessä sovitut palkankorotukset ovat olleet kohtuullisen maltilliset. Jotta kilpailukykyä ei menetettäisi, myös tulevien sopimusten pitäisi pysyä maltillisina. Kilpailukyky heikentyi ennen finanssikriisiä ja sen alkuvaiheessa usean vuoden ajan kilpailijamaihin nähden ja kiinnikurottavaa on jäänyt
useaksi vuodeksi.

Suomen viennin määrä oli vuonna 2017 yhä 3,5 prosenttia matalampi kuin se oli vuonna 2008. Vaikka vientituotteiden hyvä laatu ja markkinointi ovat tärkeitä tulevan vientimenestyksen kannalta, vientiä on yhä tuettava kustannuskilpailukykyä parantamalla. Hyväkään laatu ei riitä myyntivaltiksi, jos hinta on liian korkea.

Suomen työmarkkinamalli oli viime syksynä ja kuluvana talvena suurten haasteiden edessä, kun keskitetyistä sopimuksista siirryttiin liittokohtaisiin. Tavoitteena oli neuvottelukierros, jossa vientialat toimivat päänavaajina ja palkkatason muutosten määrittäjinä. Tähän saakka tämä menetelmä on toiminut, ja solmitut sopimukset ovat olleet suunnilleen ns. yleisen linjan mukaisia.

Yleisen kustannustason ohella työmarkkinoilla on tärkeää, että myös yrityskohtaista joustoa lisätään. Joustoelementtejä on jo eri työehtosopimuksissa olemassa, mutta tässä suhteessa on vielä paljon tehtävää. Yritysten kysyntätilanne vaihtelee nopeasti, eikä tuotteita juuri tehdä varastoon. Tästä syystä myös työehtojen tulisi joustaa nykyistä enemmän kysynnän mukaan.

Talouden tarjontapuolta on vahvistettava työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa parantamalla ja innovointia edistämällä

Kun kansainvälinen kysyntä on vahvistunut, olisi tärkeää, että työvoiman ja osaamisen puute ei rajoittaisi tuotannon kasvua. Suomalaiset yritykset ovat viime vuosina joutuneet sopeuttamaan toimintaansa ja tuotevalikoimaansa menestyäkseen kansainvälisessä kilpailussa. Kasvu on siten ollut sekä alueellisesti että toimialoittain epätasaista. Kasvukeskittymiä on muun muassa Varsinais-Suomessa, jossa sekä telakka- että autoteollisuus ja niiden alihankkijat tarvitsevat uutta työvoimaa.

Viranomaiset ovat havahtuneet tähän ongelmaan, ja erilaisia työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa parantavia toimia onkin suunnitteilla ja osittain jo toteuttamisvaiheessa. Toimia tarvitaan uudelleenkoulutuksessa, asuntopolitiikassa, työmatkojen ja tilapäisen asumisen verokohtelussa sekä kannustinloukkujen purkamisessa. Näillä toimilla vastataan akuuttiin työvoimatarpeeseen, mutta samat toimet auttavat myös pitemmän aikavälin työllisyysastetavoitteen saavuttamisessa. Suomi tarvitsee nykyistä selvästi korkeampaa työllisyysastetta selvitäkseen lähivuosina kasvavista ikääntyvän väestön hoivamenoista. Työpaikan saaminen on tietysti ensiarvoisen tärkeää myös yksilöiden elintason ja hyvinvoinnin kannalta.

Hallitus toteutti vuoden 2018 alusta ns. aktiivimallin, jolla työttömiä pyritään saamaan työttömyysjakson aikana lyhytaikaiseen palkkatyöhön, pienimuotoiseen yritystoimintaan tai TE-toimiston aktivointitoimien piiriin työttömyyskorvauksen 4,65 prosentin suuruisen aleneman uhalla. Pyrkimys työttömien aktivointiin on oikea toimi tilanteessa, jossa työpaikkoja avautuu poikkeuksellisen paljon. Malli on kuitenkin saanut osakseen runsaasti kritiikkiä mm. sen vuoksi, että sen katsotaan kohtelevan eri alueiden ja eri alojen työttömiä eri tavoin. TE-keskusten resursseja ollaankin lisäämässä, jotta aktivointitoimet olisivat tasapuolisempia.

Työvoiman tarjonnan ohella pitkän aikavälin kasvu riippuu keskeisesti kokonaistuottavuuden kehityksestä. Sen nousun edellytyksenä on vahva tutkimus-, kehitys- ja innovointitoiminta. Tutkimus- ja kehitysmenojen bkt-suhde on viime vuosina alentunut Nokian matkapuhelintoimintojen myynnin vuoksi. Myös julkisen talouden säästöt ovat heikentäneet innovoinnin edellytyksiä. Jatkossa sekä julkista että yksityistä innovointitoimintaa tulisi tehostaa, jotta Suomen ns. laadullista kilpailukykyä voitaisiin vahvistaa.

Markku Kotilainen

Markku Kotilainen

Tutkimusjohtaja, VTT
Alue: talouspolitiikka