Hallitusohjelman menolinja

Antti Rinteen hallitus nousi valtaan vetoamalla eriarvoisuuden vähentämiseen. Julkisen talouden kokoa kasvatetaan päätösperäisesti merkittävästi ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.

Hallitus lisää menoja bruttomääräisesti lähes 8 miljardia euroa hallituskauden aikana suhteessa siihen, miten menot kehittyisivät ilman uusia aktiivisia toimia. Summasta tulee kumulatiivisesti suuri, koska menoja lisätään etupainotteisesti heti ensi vuodesta alkaen.

Kestävyysvaje vai akuutti menotarve?

Kaikki lisäykset ovat luonnollisesti hyvää tarkoittavia. Alijäämän ja kestävyysvajeen aikana kaikki menolisäykset olisi kuitenkin punnittava sitä vasten, kuinka vakavaa akuuttia ongelmaa menolisäys korjaa suhteessa siihen, että kaikki menolisäykset pahentavat velkataakkaa.

Hallitus luonnehtii toimintaansa kestäväksi, koska se nostaa samalla veroja, myy valtion omaisuutta, parantaa työllisyyttä ja kohottaa julkisen sektorin tuottavuutta. Osa menojen bruttolisäyksistä myös palautuu tuloina julkiselle sektorille. Palautus syntyy esimerkiksi uusien opettajien palkoista ja korkeammista tulonsiirroista maksettavista veroista.

Hallituksen mukaan julkinen talous palaakin tasapainoon vuonna 2023, jos kasvu pysyy hallituskauden termein ”normaalina” ja omaisuuden myynti sekä aiotut uudistukset onnistuvat. Suuri osa menolisäyksistä pitää myös pystyä lopettamaan suunnitellusti seuraavia vaaleja edeltävänä vuonna.

Työllisyystavoite ei toteudu

Talousennusteemme mukaan julkisen talouden tasapainotavoitetta ei saavuteta ilman työllisyydelle asetetun 60 000 henkilön tavoitteen toteutumista. Työllisyyden paraneminen puolestaan näyttää epätodennäköiseltä. Niinpä menolinja asettaa suuria paineita ennestään kireän verotuksen lisäkiristyksille ja valmiiksi kestävyysvajeesta kärsivän talouden lisävelkaantumiselle.

Hallituksen suunnalta kuullut työmarkkina-avaukset lähinnä heikentävät työllisyyttä. Aktiivimalli halutaan purkaa, perhevapaita halutaan lisätä, kotitalousvähennystä pienennetään ja työaikaa halutaan lyhentää uudelleen.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että työmarkkinajärjestöiltä ei olisi juurikaan tulossa yhteisiä ehdotuksia syyskuun budjettiriiheen työllisyyden vahvistamiseksi.

Julkisten menojen lisäämisellä tosin on työllisyysvaikutuksia, mutta ei riittävästi. Lähes 90 prosenttia menolisäyksistä kohdistuu julkiseen kulutukseen ja tulonsiirtoihin. Niiden työllisyysvaikutus on pieni suhteessa menolisäykseen. Loput ovat investointimenoja, lähinnä rakentamista. Rakentaminen lisää työllisyyttä, mutta vain kun yksityinen rakentaminen ei ole täydessä kapasiteetissaan. Julkiset rakennushankkeet vain syrjäyttävät yksityisiä, jos talouskasvu jatkuu normaalina ja rakennusmiehet ovat jo muutenkin töissä.

Business Finlandin ja Suomen Akatemian lisärahoituksella, VTT:n pääomittamisella ja opetusmenojen lisäyksellä voidaan mahdollisesti kiihdyttää talouskasvua ja paikata kestävyysvajeen kasvua. Vaikutukset ovat kuitenkin epävarmoja ja ne syntyvät paljon yhtä vaalikautta pidemmällä aikavälillä.

Ylioptimismia muuallakin

Työllisyystavoitteen ohella hallitusohjelmassa on ylioptimismia muuallakin. Hallituksen kaavailemien kertaluonteisten menolisäykset lopettaminen on käytännössä vaikeaa, koska ne ovat valtaosin julkista kulutusta ja tulonsiirtoja.

On myös mahdoton nähdä, miten nykyinen hallitus onnistuisi merkittävästi edeltäjiään paremmin julkisen sektorin tuottavuuden kohottamisessa. Hyvin suunniteltuna sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapaus olisi sen tuonut, mutta nyt sitäkään vaihtoehtoa ei ole olemassa.

Hallitusohjelmalta putoaa pohja sitä mukaan, kun maailmantalouden kasvu hidastuu. Taantuman toteutuessa hallitus on tosin jo valmiiksi elvytyskannalla, mutta nyt kaavaillut menolisäykset sopivat huonosti elvytyskeinoiksi. Silloinkin kannattaisi mieluummin elvyttää investoinneilla kuin kulutuksella.

Menoja lisätään tilanteessa, jossa julkinen talous on jo valmiiksi alijäämäinen. Velka nousee uudelleen yli 60 prosentin suhteessa bruttokansantuotteeseen ilman työllisyyttä parantavia politiikkatoimia. Takana on nousukausi, jonka aikana terve kansantalous olisi kääntänyt julkisen taloutensa ylijäämäiseksi. Nyt alijäämä vain kasvaa (kuvio alla). Edessä ovat ikääntymisen pahimmat vuodet, joita varten tarvittaisiin puskureita eikä lisävelkaa.

Ilman työllisyyden paranemista hallituksen politiikka rikkoo Euroopan unionin sääntöjä jo ensi vuonna. Suhdannevaihteluista ja kertaluonteisista eristä puhdistettu julkisen talouden alijäämä on arviomme mukaan tänä vuonna 1,2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Sääntöjen mukaan tämä niin sanottu rakenteellinen alijäämä saisi olla korkeintaan 0,5 prosenttia. Suomella pitäisi vähintäänkin olla suunnitelma tavoitteen saavuttamiseksi. Ainakaan vielä sellaista ei ole.

Valtiontalouden tarkastusviraston kevään 2019 arvion mukaan nettomääräisten julkisten perusmenojen nimellinen kasvu vuonna 2020 saisi olla enintään 2,6 prosenttia. Etlan ennusteesta laskettava perusmenojen nimellinen kasvuvauhti on kuitenkin 3,8 prosenttia.

Hallituksen menolinjaus näyttää tällä hetkellä kestämättömältä. Arvio muuttuu vain, jos hallitus onnistuu työllisyyden parantamisessa.

Aki Kangasharju

Aki Kangasharju

Toimitusjohtaja, KTT
Alue: talouspolitiikka