Talouspolitiikan linja syksyllä 2020

Koronakriisi muuttaa talouspolitiikan tarpeita, joten hallitusohjelma on syytä kirjoittaa uusiksi jo kuluvana syksynä. Talouskasvua on saatava nopeammaksi, työllisyyttä paremmaksi ja julkinen velka turvallisemmaksi. Koronasta toipuva Suomen talous ei voi enää perustua hallituskauden ensimmäisen vuoden laaja-alaiseen menojen lisäykseen vaan tavoitteeksi on otettava toipumisen varmistaminen ja syntyneen julkisen talouden alijäämän sulattaminen.

Kriisin jäljet ovat pitkät

Etlan arvio on, että Suomi on selviämässä koronakriisin ensivaiheesta ennakoitua vähemmällä. Vaikka talous ei kasvaisi vuoden toisella puolikkaalla enää lainkaan, bruttokansantuotteen sukellus jää tämän hetken tilastotodellisuuden vallitessa 5 prosenttiin. Tarkka ennusteemme tämän vuoden talouskasvulle on -4,5 prosenttia.

Ensi vuonna talous kasvaa jo noin 3 prosentin vauhtia, joten uusia tuki- tai elvytyspaketteja ei näillä näkymin tarvita. Pandemian hoidon hybridistrategian toimivuus on toki varmistettava, ettei elvytykseen tarvitse turvautua viruksen uusien aaltojen myötäkään.

Kriisin jäljet ovat kuitenkin pitkät, alijäämää jää julkiseen talouteen jopa vuosikymmeneksi. Sen sulattamista vielä vaikeuttavat ikääntymisen mukanaan tuomat menopaineet sekä EU:n budjetin ja elvytyspaketin maksut. Ilman ennakoitua nopeampaa talouskasvua tai miljardien eurojen julkisen talouden sopeutusta velka jatkaa kasvuaan vielä 2030-luvullakin. Myös laina- ja takausvastuiden lisääntyminen on kasvattanut piilevää velkaa, joka voi realisoitua maksettavaksi jo lähivuosina.

Vastuullisempaa finanssipolitiikkaa

Finanssipolitiikan linja on siis syytä palauttaa vastuulliseksi. Meillä ei ole enää varaa samaan nousukauden elvytykseen, mitä edellisellä hallituskaudella – ja vielä nykyisenkin hallituskauden alussa – noudatettiin. On selvää, että nopeampi talouskasvu olisi sopeutusta mieluisampi ratkaisu julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi. Jos talous kasvaisi vaikkapa prosentinkin ennakoitua nopeammin 10 vuoden ajan, olisi vuosikymmenen jälkeen velkaa suhteessa talouden kokoon jopa neljänneksen vähemmän.

Prosentin nopeammin kasvava talous ei kuulosta paljolta.

Sitä on kuitenkin äärimmäisen vaikea saavuttaa. Työikäinen väestö vähenee, eikä työpanosta lisääviä toimenpiteitä ole helppo tehdä. Lisäksi tuottavuuskasvu on hidastunut, eikä investointilaman taustatekijöitä kunnolla tunneta.

Kaikki kivet on nyt käännettävä työvoiman riittävyyden turvaamiseksi ja investointien tason korottamiseksi. Vaikka kaikkia uudistuksia ei voisikaan ottaa käyttöön pandemian aikana, kannattaa kuitenkin tehdä jo nyt päätös talouden vahvistamisesta noin 5 miljardilla eurolla eli noin 2 prosentilla suhteessa bkt:hen. Tällöin velkasuhteen kasvu pysähtyisi keskipitkällä aikavälillä noin 75 prosentin tuntumaan.

Velkasuhteen painaminen takaisin 60 prosentin tasolle kohtuullisessa ajassa, esimerkiksi vuoteen 2035 mennessä, vaatisi puolestaan noin 4,3 prosentin sopeutusta suhteessa bkt:hen. Se tarkoittaa yli 11 miljardia euroa.

Lisäksi pitää muistaa, että Suomella on jo ehdollisista takaus- ja pääomavastuista merkittävästi piilevää velkaa. Takausvastuut olivat itse asiassa EU-maiden suurimmat jo ennen pandemiaa. Suomi lisäsi pelkästään vuoden neljännessä lisätalousarviossa näitä vastuita 12 miljardia euroa.

Mitä enemmän kriisi hidastaa talouskasvua pysyvästi, sitä enemmän myös kestävyysvajeemme pahenee. Jos talous toipuu pian ennalleen, vaikutukset jäävät pelkästään suhdanneluonteiseksi, mutta siinäkin tapauksessa velkakestävyys edellyttää julkisen talouden sopeuttamista. Arviot Suomen pitkän aikavälin velkakestävyydestä ovat hieman parantuneet ennen pandemiaa nousseen työllisyyden vuoksi. Työllisyyden kohentaminen onkin paras tapa kestävyysvajeen sulattamiseen. Yhdenkin prosenttiyksikön parannus työllisyydessä vähentäisi pitkän aikavälin sopeutustarvetta hieman vajaa miljardi euroa.

Menot vai verot?

Mitä vähemmän työllisyys Suomessa paranee, sitä enemmän on leikattava menoja ja korotettava veroja.

Finanssipolitiikassa julkisten menojen ohjaaminen on verotusta tehokkaampaa politiikkaa sekä elvytykseen että sopeutukseen. Kriisin aikana menojen lisääminen pitää kysyntää yllä paremmin kuin verojen alentaminen. Erityisesti julkisten investointien kautta voidaan pyrkiä luomaan kasvuedellytyksiä pidemmällä aikavälillä, vaikkakin vaikutukset riippuvat paljon toteuttamistavoista ja julkisen sektorin tehokkuudesta. Käynnistämisen viiveet, toisten hankkeiden syrjäyttämisvaikutukset sekä rakentamisen muulle taloudelliselle aktiviteetille aiheuttamat häiriöt voivat syödä elvytyksen hyödyt lyhyellä aikavälillä.

Nousukauden koittaessa toimenpiteiden valinta muuttuu.

Laskusuhdanteessa menoleikkaukset heikentävät talouden pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia keskimäärin enemmän kuin verojen korotukset, mutta suhdanteen kääntyessä nousukaudelle veronkorotusten vaikutukset kasvuun ovat menoleikkausten vaikutuksia haitallisempia. Silloin julkisen kysynnän syrjäytysvaikutus
on suurempi, ja tilaa on annettava normaalin markkinatalouden kehittymiselle.

Lisäksi veronkorotusten kielteiset vaikutukset korostuvat valmiiksi kireän verotuksen maassa. Veroilla rahoitettujen menolisäysten myönteiset vaikutukset törmäävät laskevaan rajatuottoon: mitä enemmän panostuksia julkiseen talouteen on jo tehty, sitä vaikeammaksi tulee löytää suuren yhteiskunnallisen tuoton tarjoavia menokohteita.

Koronakriisi on nyt vienyt pohjan pois hallitusohjelmalta. Jäljellä olevalla hallituskaudella kannattaa siis keskittyä varmistamaan, että talous toipuu, ja pitkän aikavälin työllisyys paranee. Päätöksillä on kiire. Ne kannattaa tehdä, vaikka itse uudistukset astuisivat voimaan porrastetusti toipumisen edetessä.

Aki Kangasharju

Aki Kangasharju

Toimitusjohtaja, KTT
Alue: talouspolitiikka