Suhdanne

Suhdanne Syksy 2018

Suomen talouskasvu jatkuu tänä vuonna vahvana mutta hidastuu ensi vuonna.

Tiivistelmä

  • Suomen talouskasvu jatkuu tänä vuonna vahvana mutta hidastuu ensi vuonna. Kokonaistuotanto kasvaa 2,8 prosenttia tänä vuonna, jolloin ylitetään myös vuoden 2008 tuotannon taso. Kasvun odotetaan olevan 2,2 prosenttia vuonna 2019 ja 1,6 prosenttia vuonna 2020. Ilman merkittäviä kriisejä kansainvälisessä taloudessa kasvuvauhti on vuonna 2021 tuotantopotentiaalin mukaista, eli noin 1,5 prosenttia vuodessa.
  • Hyvän talouskehityksen keskeinen syy on maailmantalouden vahva veto, jonka hyödyntämistä kohentunut kilpailukyky tukee. Hidastuva talouskasvu on ensi vuodesta lähtien nykyistä enemmän riippuvaista yksityisen kulutuksen kasvusta.
  • Suurimmat riskit liittyvät kauppasodan laajenemiseen, kehittyvien maiden ongelmiin Fedin kiristäessä rahapolitiikkaansa sekä euroalueen yhtenäisyyden pitämiseen poliittisessa paineessa.
  • Suomen vienti kasvaa tänä vuonna 2,3 prosenttia mutta nopeutuu ensi vuonna 3,6 prosenttiin ennen kaikkea laivatoimitusten ansiosta.
  • Yksityinen kulutus kasvaa 2,0 prosenttia tänä vuonna ja 1,8 prosenttia ensi vuonna. Ansiotason nousu ja työllisyyden koheneminen tukevat kotitalouksien ostovoimaa. Kotitalouksien säästämisaste kohenee hitaasti.
  • Investointien kasvu on nopeaa tänä vuonna mutta hidastuu ensi vuonna asuinrakentamisen kasvun pysähtyessä. Investointien ennustetaan kasvavan hieman alle 4 prosenttia tänä vuonna ja puolitoista prosenttia ensi vuonna.
  • Työttömyysaste on laskenut tänä vuonna jyrkästi. Kuluvan vuoden työttömyysasteeksi ennustetaan
  • 7,7 prosenttia ja ensi vuodelle 7,4 prosenttia. Vuoden 2020 työttömyysasteeksi ennustetaan 7,1 prosenttia. Työmarkkinoiden kohtaannon parantaminen on jatkossa entistä tärkeämpää, jottei työvoiman saatavuudesta muodostu kasvun estettä.
  • Suomen kuluttajahinnat nousevat 1,1 prosenttia tänä vuonna, 1,4 prosenttia vuonna 2019 ja 1,8 prosenttia vuonna 2020.
  • Julkistalouden alijäämäksi ennustetaan ensi vuodelle -0,3 prosenttia bkt:sta. Vuonna 2020 julkistalouden ennustetaan olevan tasapainossa, ts. alijäämä olisi 0,0 prosenttia bkt:sta.

Liitteet

Suhdanne Syksy 2018

suhdanne-2018-2.pdf, 3 Mt, 18.9.2018

Lataa: Suhdanne Syksy 2018 pdf
Scroll