Suomen tuoterakenteen uudistuminen

Suomen yritysten tuottavuuden syvä ja pitkä kuoppa

Suomen yritysten tuottavuus ajautui finanssikriisin jälkeen poikkeuksellisen syvään kuoppaan (Maliranta, 2011). Putoaminen selittyy kysynnän äkillisellä pudotuksella. Yritysten tuotanto väheni, mutta yritykset eivät kuitenkaan vähentäneet välittömästi työvoimaansa. Tämän vuoksi tuotannon ja työpanoksen välinen suhde heikkeni, eli tuottavuus putosi. Tuottavuuden pudotus laskusuhdanteen alkaessa on hyvin tavallista. Samalla tavalla kävi myös 1990-luvun alussa. Tälle on luontevia selityksiä. Työvoiman irtisanominen on hidasta, koska sille on omat lainsäädännölliset menettelyjärjestelyt. Yritykset ehkä myös odottivat suhdanteiden pikaista kohenemista; työvoimaa ei kannata irtisanoa, jos pian jouduttaisiin taas palkkaamaan uutta väkeä.

Sen sijaan nyt jo vuosikymmenen mittaiseksi pitkittynyt matelu tuottavuuskuopan pohjalla kaipaa muita selityksiä. Esimerkiksi 1990-luvun alun jälkeen tuottavuus pomppasi jopa aikaisemman trendin yläpuolelle. Professori Pertti Haaparanta esittää, että tuottavuuskasvun ongelmat kertovat suomalaisten johtajien liiketoimintaosaamisen puutteista (Haaparanta, 2013). Ajatus on tärkeä. Taloustieteessä korostetaan nykyisin johtamisen merkitystä tuottavuuskehitykselle (Bloom ym., 2016b). Yhdysvaltalaisissa yritys- ja toimipaikka-analyyseissä on käynyt ilmi, että yrityksen työvoiman koulutustaso, it-investoinnit ja t&k-panostukset menettävät yrityksen kokonaistuottavuutta selittävässä tilastollisessa mallissa merkittävästi selitysvoimaansa sen jälkeen, kun malliin lisätään myös johtamiskäytäntöjen laatua mittava indeksi (Bloom ym., 2016a).

Viennin tuotevalikoima tavanomaisen erikoistunut ja tuotevalikoiman uudistuminen mainiota

Toisin kuin monesti luullaan, Suomen vientituotteiden rakenne ei ole mitenkään poikkeuksellisen yksipuolinen; se on melko tarkasti juuri niin erikoistunut kuin Suomen kokoiselta maalta sopii odottaa (Maliranta, 2014). Ongelmana ei kuitenkaan ole välttämättä tuote- tai vientirakenteen yksipuolisuus vaan tuotevalikoiman uudistuminen. Tässä tietysti yritysjohdon liiketoimintaosaamista koetellaan. Eurostatin innovaatiotilastojen perusteella Suomen 10–49 hengen yrityksistä 30,9 % oli tuonut markkinoille uusia tai olennaisesti parannettuja tavaroita vuosina 2012–2014. Osuus on sama kuin Saksassa. Vain Sveitsi oli edellä. Esimerkiksi Ruotsi oli hieman jäljessä (28,2 %). Suurissa, eli yli 250 henkeä työllistävissä, yrityksissä tämä luku on ymmärrettävästi korkeampi. Suomen luku on 64,6 %. Vain Sveitsi ja Itävalta ovat tässä Suomea edellä. Ruotsi on tässäkin
jäljessä (58,2 %).

Usein esitetään, että Suomen ongelmat ovat markkinoinnissa. Suomen 10–49 hengen yrityksistä 23,9 % oli tehnyt markkinointi-innovaation vuosina 2012–2014. Tämä on EU-maiden keskitasoa (23,8 %). Tässä olemme hieman Ruotsia jäljessä (25,8 %). Suomen suurista yrityksistä 46,3 % oli tehnyt markkinointi-innovaation. Se on jonkin verran EU-maiden keskiarvoa (44,2 %) korkeampi ja hieman Ruotsia (46,7 %) alempi. Markkinointi-innovoinnissa pärjäämme siis suhteellisesti heikommin kuin tuoteinnovaatioissa, mutta ainakin määrällisesti katsoen sekin näyttää olevan melko kohtuullista tasoa (Maliranta, 2017).

Tuoterakenteiden uudistuminen ja luova tuho

On yleinen harhaluulo, että taantumat ovat otollista aikaa niin sanotulle ”luovalle tuholle”, eli talouden tuottavuutta vahvistavalle yritys- ja työpaikkarakenteiden muutokselle. Kuvitelma ei ole kummallinen, sillä jo itse käsite johtaa ajatukset herkästi harhaan. Käsitteen taustalla on kuitenkin ajatus, että tuoteinnovaatioiden seurauksena vanhoja tuotteita jää pois käytöstä. Tuho ei siis ole luovaa vaan luonti aiheuttaa tietyissä tilanteissa tuhoa (Aghion ym., 2014).

Esimerkiksi Applen lanseeraama uudenlainen matkapuhelin tuhosi markkinoita Nokian puhelimilta, ja siinä sivussa vähän Suomen paperiteollisuudeltakin. Nokian pudotuksessa oli siis kyse luovasta tuhosta globaalilla tasolla; tällä kertaa luonti tapahtui Yhdysvalloissa ja tuho Suomessa. Toisaalta 1990-luvulla luonti oli tapahtunut Suomessa ja tuho Ericssonin matkapuhelinyksiköissä Ruotsissa, Motorolan yksiköissä Yhdysvalloissa ja Siemensin yksiköissä Saksassa. Kaikissa tapauksessa globaalit asiakkaat olivat voittajia.

Voidaan siis sanoa, että Suomen taantuma todellakin johtui luovasta tuhosta. Matkapuhelinalalla tapahtui teknologiashokki, joka aiheutti pysyvän notkahduksen Suomen tuottavuuden ja talouden kasvussa. Kun pysyvä ja merkittävä teknologiashokki iskee kansantalouteen, tuotannon on alettava uudistua. Uudistumistarve voi ulottua toimiala- ja yritysrakenteista aina tuoterakenteisiin saakka. Tällainen syvälle käyvä rakennemuutos on väistämättä hidasta (Hyytinen ja Maliranta, 2013). Yleensä puhutaan yhtä suhdannesykliä tai vaalikautta pidemmästä ajanjaksosta. Aikaa kuluu siihen, että kehitetään uutta tuotantoa ja resurssit kohdentuvat uuden tuotannon luokse.

Suomen teollisuustuotannon tuoterakenteen uudistuminen ja suhdanteet

Nelli Valmarin kanssa tekemässämme artikkelissa tutkimme Suomen teollisuuden tuotantotoiminnan uudistumista tuote- tai tarkemmin sanottuna tuotelinjatasolla (Maliranta ja Valmari, 2017). Viittaamme tuotantolinjalla tietyn toimipaikan tietyn tuotteen valmistukseen. Samassa toimipaikassa voi siis olla useita tuotantolinjoja. Aineistona käytimme Tilastokeskuksen teollisuustilaston hyödyketietoja, jossa on yksityiskohtaisia tietoja siitä, mitä tuotenimikkeitä kullakin toimipaikalla tuotetaan. Pystyimme siis tutkimaan tuotantoa tuotelinjatasolla. Mikä tärkeää, aineisto sisältää tuotelinjakohtaiset tiedot toimipaikan tuotannon arvoista sekä määristä. Määrää mitataan tapauskohtaisesti erilaisilla fyysisillä mittareilla kuten kilogrammoina, metreinä, litroina tai kappalemäärinä.

Laskimme aineistosta, kuinka paljon teollisuudessa on kunakin vuonna tapahtunut tuotannon tuhoa toimipaikka-tuotetasolla, eli tuotelinjoittain. Tuhoa on tapahtunut, jos tietyllä tuotantolinjalla tuotetaan vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vastaavalla tavalla laskimme, kuinka tuotantolinjoilla on tapahtunut uuden tuotannon luontia. Sovelsimme sellaista indeksiä, jolla oli mahdollista laskea sekä uuden tuotannon luontia että vanhan tuotannon tuhoa sekä nimellisin että reaalisin suurein. Eli pystyimme ottamaan huomioon myös sen, että tietyn tuotantolinjan tuotannon arvo on voinut kasvaa myös siksi, että tuotteen hinta on kohonnut.

Olimme erityisen kiinnostuneita tuoterakenteen uudistumisen suhdannekehityksestä. Aineistomme tarjoaa tähän kiinnostavan mahdollisuuden, koska pystyimme tutkimaan kehitystä vuosina 2005–2015. Periodi sisältää siis noususuhdanteen (vuoteen 2008 saakka, romahduksen 2008–2009 ja toipumisen vuodesta 2009 lähtien).

Kuviossa 1 tarkastellaan tuotannonlisäysten (so. luontia) ja -vähennysten (so. tuhoa) kehitystä. Esimerkiksi vuonna 2009 tuotantolinjoilla tapahtui tuotannon vähennyksiä määrä, joka oli noin 35 prosenttia koko teollisuuden tuotannon arvosta. Samana vuonna tapahtui kuitenkin myös tuotannon lisäyksiä, joiden yhteisarvo oli noin 5 prosenttia teollisuuden tuotannon arvosta. Tuotannon nimellisen arvon nettomuutos oli siis 30 prosenttia. Kuten nähdään, vuoden 2009 jälkeen tuotannon vähennykset putosivat voimakkaasti ja olivat matalalla tasolla muutaman vuoden ajan. Havainto viittaa siihen, että kannattamatonta tuotantoa leikattiin nopeasti ja tämän jälkeen leikkausten tarve väheni joksikin aikaa. Myöhemmin tämä ”tuhoutumisaste” alkoi hiljalleen taas kohota. Uuden tuotannon luontiaste kohosi voimakkaasti vuonna 2010, mikä viittaa laman aikana patoutuneeseen tai syntyneeseen tuotannonlisäystarpeeseen. Aivan viime vuosina sekä luonti- että tuhoutumisasteet ovat kohonneet. On siis tapahtunut yhä enemmän samanaikaista luontia ja tuhoa tuotelinjatasolla.

Näistä luvuista voidaan laskea tunnusluku, joka kertoo, kuinka nopeasti tuoterakenne uudistuu. Sellainen saadaan laskemalla syntymis- ja tuhoutumisasteet yhteen ja vähentämällä tästä summasta nettomuutoksen itseisarvo. Jos syntymisaste on 10 % ja tuhoutumisaste 15 %, niin tunnusluku saa arvon 20 % (= 10 % + 15 % – |10 % – 15 %|). Jos tuhoutumisaste on 10 %, mutta syntymisaste on 0 %, niin tunnusluku saa arvon 0 % (= 0 % + 10 % – |0 – 10 %|). Tässä tapauksessa tuoterakenteessa ei ole tapahtunut uudistumista, pelkkää tuhoa. Työmarkkinakirjallisuudessa käytetään samantyyppistä tunnuslukua. Sitä kutsutaan ylimääräiseksi työpaikkojen uudelleenallokaation asteeksi (Ilmakunnas ja Maliranta, 2008a).

Kuviossa 2 on esitetty tämän tunnusluvun kehitys vuosina 2006–2015 (asteikko vasemmalla). Nähdään, kuinka tunnusluku putosi vuonna 2009 ja sen jälkeen uudistuminen on asteittain kiihtynyt ainakin vuoteen 2015 saakka. Samassa kuviossa on esitetty myös teollisuuden arvonlisäyksen volyymin vuosimuutokset (asteikko oikealla). Nähdään, että tuoterakenteen uudistuminen väheni samaan aikaan vuonna 2009, kun tuotannon volyymi putosi peräti 25 prosenttia. Tuotannon kasvuvauhti oli vuosina 2013–2015 (keskimäärin -1,1 prosenttia) heikompaa kuin vuosina 2006–2008 (6,3 prosenttia), mutta jälkimmäisellä ajanjaksolla uudistuminen oli kiivaampaa (27,6 prosenttia) kuin edellisellä (20,4 prosenttia). Laskimme tuoterakenteen uudistumisintensiteettiä mittaavaan tunnusluvun myös reaalisuureilla, joka siis ottaa huomioon tuotteiden hintojen muutoksen. Näin mitaten uudistuminen on vielä jonkin verran nopeampaa kuin nimellisesti mitattuna, mutta sen ajallinen kehitys on hyvin samanlainen kuin kuviossa tarkastellun nimellisiin suureisiin perustuvan tunnusluvun.

Johtopäätöksiä

Rakenteiden uudistumista on tarkasteltu paljon työpaikkavirtojen (eli työpaikkojen syntymisten ja tuhoutumisten) avulla (esim. Ilmakunnas ja Maliranta, 2008b; Ilmakunnas ja Maliranta, 2011), jonkin verran palkkakehityksen mikrodynamiikkaa tarkastelemalla (Kauhanen ja Maliranta, tulossa) sekä tutkimalla yritys- ja työpaikka-rakenteiden muutoksen vaikutusta tuottavuuden kasvuun (Maliranta, 2004; Böckerman ja Maliranta, 2007; Hyytinen ja Maliranta, 2013).

Tässä tutkimuksessa mennään tavallaan vielä yhtä askelta syvemmälle talouden rakenteisiin, eli tuotantolinjatasolle. Samalla siirrytään työpanoksen puolelta tuotospuolelle. Laskelmat kertovat, että tuoterakenteiden uudistuminen on intensiivistä: samaan aikaan monilla tuotantolinjoilla tuotanto kasvaa ja toisilla vähenee merkittävästi.

Analyysimme tuottaa uusia empiirisiä tuloksia tuotantotoiminnan uudistumisen mikrodynamiikasta. Indikaattorimme kertovat, että tuotantotoiminnan uudistumisen intensiteetti laski voimakkaasti laman iskiessä. Laman jälkeen tuotantotoiminnan tuotantolinjatason uudistumisen intensiteetti on toimipaikoissa kasvanut kiihtyvään tahtiin vuodesta 2010 vuoteen 2015 saakka.

Tuloksemme on linjassa työmarkkinakirjallisuudessa tehtyjen havaintojen kanssa, joiden mukaan taantumilla on välitön negatiivinen vaikutus talouden uudistumiseen mikrotasolla. Emme myöskään löydä merkkejä siitä, että heti laman jälkeen uudistuminen olisi erityisen intensiivistä. Tulostemme valossa näyttää siltä, että raju lama pikemminkin lamauttaa uudistumisen tavalla, josta toipumiseen menee useita vuosia. Tältä osin havaintomme on linjassa Caballeron ja Hammourin (2005) työmarkkina-analyysinsä pohjalta tekemälle arviolle, että lamat ovat taloudelle haitallisia siksi, että niillä on negatiivinen kumulatiivinen vaikutus rakennemuutokseen. Lamat siis vähentävät talouden pitkän aikavälin kasvun kannalta tarpeellista ”luovaa tuhoa” ja aiheuttavat yhteiskunnallisia hyvinvointitappiota myös tätä kautta.

Kirjallisuus

Aghion, P., Akcigit, U. ja Howitt, P. (2014). Chapter 1 – What do we learn from schumpeterian growth theory? Teoksessa A. Philippe ja N. D. Steven (toim.), Handbook of economic growth (Volume 2, s. 515–563). Elsevier.
Bloom, N., Brynjolfsson, E., Foster, L., Jarmin, R., Patnaik, M., Saporta-Eksten, I. ja Van Reenen, J. (2016a). What drives differences in management? Julkaisematon käsikirjoitus, July 14th 2016, Stanford mimeo Stanford.
Bloom, N., Sadun, R. ja Van Reenen, J. (2016b). Management as a technology? , Harvard Business School Strategy Unit Working Paper No. 16–133.
Böckerman, P. ja Maliranta, M. (2007). The micro-level dynamics of regional productivity growth: The source of divergence in finland. Regional Science and Urban Economics, 37(2), 165–182.
Caballero, R. J. ja Hammour, M. L. (2005). The cost of recessions revisited: A reverse-liquidationist view. Review of Economic Studies, 72(251), 313–341.
Haaparanta, P. (2013). Suomen kilpailukykyongelma johtuu yritysjohdon heikosta liiketoimintaosaamisesta. Talous ja yhteiskunta, 2–11.
Hyytinen, A. ja Maliranta, M. (2013). Firm lifecycles and evolution of industry productivity. Research Policy, 42(5), 1080–1098.
Ilmakunnas, P. ja Maliranta, M. (2008a). Työpaikka- ja työntekijävirrat yrityssektorilla vuosina 1991–2005. Valtioneuvoston kanslian raportteja No. 2/2008.
Ilmakunnas, P. ja Maliranta, M. (2008b). Työpaikka- ja työntekijävirtojen viimeaikainen kehitys suomen yrityssektorilla. Työpoliittinen aikakauskirja, 51(3), 30–45.
Ilmakunnas, P. ja Maliranta, M. (2011). Suomen työpaikka- ja työntekijävirtojen käänteitä: Toimialojen elinkaaret ja finanssikriisi. Työpoliittinen Aikakauskirja, 54(2), 6–23.
Kauhanen, A. ja Maliranta, M. (tulossa). The roles of job and worker restructuring in aggregate wage growth dynamics. Review of Income & Wealth.
Maliranta, M. (2004). Luova tuho suomen tehdasteollisuudessa. Suhdanne Nro 1/2004, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, 123–128.
Maliranta, M. (2011). Suuri kuoppa; suomen hyvät työllisyysluvut kätkevät tuottavuuden romahduksen. EVA, EVA analyysi No. 18.
Maliranta, M. (2014). Suomen kustannuskilpailukyvyn ongelmat korjautuvat hitaasti. Talous ja yhteiskunta, 42(3), 2–11.
Maliranta, M. (2017). Johtamisen laatu, talouden uudistuminen ja tuottavuus: Arvioita suomen tilasta. Työpoliittinen Aikakauskirja, 60(2), 33–49.
Maliranta, M. ja Valmari, N. (2017). Tuotetason uudistuminen suomen teollisuudessa. Julkaisematon käsikirjoitus, Toukokuu 2017.

Mika Maliranta

Mika Maliranta

Tutkimusjohtaja, FT
Alueet: tuottavuus, osaaminen, työpaikka- ja työntekijävirrat, taloudellinen kasvu, koulutuksen talous