Säästäminen ei ole kiinnostanut kotitalouksia viime vuosina*

Kotitalouksien säästämisaste on ollut jo pitkään hyvin matala. Sen aleneminen on tukenut yksityistä kulutusta ja helpottanut siten viennin aiemman heikkouden kielteistä vaikutusta talouskasvuun ja työllisyyteen. Toisaalta kotitalouksien omat puskurit ovat samalla ohentuneet.

Nettosäästämisaste olikin negatiivinen vuosina 2014–2018, kun otetaan huomioon myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt1.2 Suomalaiset siis kuluttivat enemmän kuin heidän käytettävissä olevat tulonsa olivat. Erotus katettiin varallisuudesta, säästöistä ja/tai velalla. Ennusteemme mukaan viime vuoden säästämisaste oikeni hieman aiemmasta, mutta oli silti -0,9 prosenttia.

Laskemme tässä artikkelissa yhteen kotitaloudet ja niitä palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt. Niiden yhteenlaskettu säästämisaste on yksityisen kulutuksen kannalta relevantimpi käsite kuin vain kotitalouksien säästäminen, sillä yhteisöjen kulutus on noin viiden prosentin painollaan osa yksityistä kulutusta. Lisäksi niiden yhteenlaskettu säästämisaste on todennäköisesti oikeammin laskettu, sillä yhteisöjen nykyisestä, noin -15 prosentin säästämisasteesta päätellen kaikki niiden (kotitalouksilta saamat) tulot tuskin näkyvät tilastoissa. Kirjoituksessa puhumme kuitenkin vain kotitalouksista tilan säästämiseksi.

Säästäminen on varautumista tulevaan – myös rakenteelliset tekijät vaikuttavat

Rocherin ja Stierlen (2015) tutkimuskirjallisuuskatsauksen mukaan kotitalouksien säästämistä lisäävät yleisesti korkea tulotaso (bkt henkeä kohti), talouden kasvuvauhti, ulkomaankaupan vaihtosuhteen paraneminen sekä inflaatiosta ja työttömyydestä syntyvä epävarmuus. Säästämistä sen sijaan vähentävät lasten, nuorten ja vanhojen ihmisten suuri osuus kokonaisväestöstä (työikäinen väestö säästää enemmän), kaupungistumisen aste, yksityisen sektorin luotonotto, kattava sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmä sekä julkisen sektorin ylijäämä, säästäminen ja kulutus.

Le Blanc ym. (2016) analysoivat säästämismotiiveja euroalueella kyselytutkimuksen pohjalta (Suomi, Italia ja Ranska eivät olleet mukana). Tärkein motiivi on varautumissäästäminen ja toiseksi tärkein säästäminen vanhuuden varalle. Säästämiseen vaikuttavat muun muassa verojärjestelmä (suora vs. epäsuora verotus), sosiaaliturvan laajuus, elämänvaihe, varallisuus ja tulotaso.

Suomalaisten säästämisaste on EU-maiden joukossa suhteellisen matala

Miten suomalaisten säästämisaste vertautuu muihin Euroopan maihin? Tämän tarkasteleminen ei ole aivan ongelmatonta, sillä kansainvälisissä vertailuissa erilaiset instituutiot – mm. eläkejärjestelmät – ja tilastojen vaihteleva luotettavuus vaikuttavat tuloksiin (Rocher ja Stierle, 2015).

Erilaiset eläkejärjestelmät voidaan kuitenkin ainakin osittain ottaa huomioon korjaamalla säästämisastetta kotitalouksien eläkeoikeuksilla. Tällöin säästämisasteet yleisesti ottaen alenevat. Vaikutuksen suuruus riippuu kuitenkin maasta. Nettosäästämisasteet ja eläkeoikeuksista puhdistetut säästämisasteet eräissä EU-maissa ja Norjassa on esitetty seuraavan sivun taulukossa. Korjauksen vaikutus on suurimmillaan lähes kuusi prosenttiyksikköä Alankomaissa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Tähän suuntaan vaikuttavat mm. eläkejärjestelmän korkea rahastointiaste ja täysin rahastoivat lisäeläkejärjestelmät (ks. Silvo, 2018).

Koko euroalueella eläkeoikeuksien puhdistaminen alentaa säästämisastetta 1,2 prosenttiyksikköä. Suomi ja Espanja ovat ainoat EU-maat, joiden kohdalla vaikutus on sitä nostava.

Kuviossa 1 on esitetty eläkeoikeuksista puhdistetun kotitalouksien nettosäästämisasteen kehitys näissä maissa (ks. myös mm. Silvo, 2018). Suomen osalta kehitys on ollut tällä vuosisadalla suhteellisen tasaista viime vuosien alenemista lukuun ottamatta. Muissa Pohjoismaissa säästäminen on sen sijaan vahvistunut. Alenevaa kehitystä nähdään Suomen lisäksi koko euroalueen tasolla sekä muun muassa Belgiassa ja Italiassa.

Kotitalouksien nettosäästämisaste on Suomen lisäksi negatiivinen Kreikassa, Espanjassa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Portugalissa, Romaniassa, Kyproksella ja Britanniassa.

Taulukko: Nettosäästämisaste ja eläkeoikeuksista puhdistettu nettosäästämisaste eri EU-maissa ja Norjassa vuonna 2017, %


Nettosäästämisaste ja eläkeoikeuksista puhdistettu nettosäästämisaste eri EU-maissa ja Norjassa vuonna 2017, %
Maa Nettosäästämisaste Eläkeoikeuksista puhdistettu nettosäästämisaste
Euroalue 5,2 4,0
Suomi -2,1 -1,8
Tanska 6,0 0,3
Norja 7,3 2,1
Ruotsi 15,1 9,5
Itävalta 6,8 6,2
Belgia 4,0 3,0
Irlanti 4,0 1,3
Alankomaat 9,0 3,1
Ranska 8,5 8,5
Saksa 9,9 7,4
Italia 2,3 1,8
Britannia -0,9 -4,7
Huom. Kotitaloudet ja niitä palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt.
Lähteet: AMECO-tietokanta, Etlan laskelmat.
S19.1/f451tElinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA)

Finanssikriisi vedenjakajana: euroalue vs. muut kehittyneet maat

Kuviossa 2 on esitetty keskimääräinen nettosäästämisaste euroalueella ja muissa kehittyneissä länsimaissa. Luvut ovat aritmeettisia keskiarvoja, jotta muun muassa kunkin maan institutionaalinen järjestelmä saisi saman painon. Euroalueelta ovat mukana vain kehittyneemmät EU15-maat.

Kuviosta nähdään, että säästämisasteen kehitys oli näissä maaryhmissä yhtenevää finanssikriisiin asti, mutta lähti sen jälkeen eri suuntiin: euroalueella aleneminen jatkui, kun taas muissa maissa säästämisaste vahvistui. Tähän on saattanut vaikuttaa muun muassa harjoitettu finanssipolitiikka. Havainto on mielenkiintoinen jatkotutkimuksen kohde.

Pitkällä aikavälillä säästämisaste on ollut Suomessa suhteellisen vakaa

Tarkastellaan seuraavaksi tarkemmin säästämisasteen kehitystä Suomessa. Bruttokansantuotteen kasvun ja säästämisasteen välillä vallitsee Suomessa käänteinen riippuvuus (ks. kuvio 3). (Tässä säästämisastetta ei enää ole korjattu eläkeoikeuksilla, joiden vaikutus Suomessa on hyvin pieni.) Kuvion perusteella nettosäästämisaste on ollut pitkällä aikavälillä suhteellisen vakaa. Vuosina 1975–2017 se oli keskimäärin hieman vajaat kaksi prosenttia – usein hyvinä aikoina tätä alempi ja huonoina aikoina korkeampi.

Huonoina taloudellisina aikoina säästämisaste on noussut jyrkästikin, kun kotitaloudet ovat varautuneet talouden epävarmuuden noustessa. Tämä on heikentänyt kotimaista kysyntää ja syventänyt taantumaa entisestään.

Säästämisaste olikin korkeimmillaan lamavuosina 1990-luvun alussa keskimäärin +8,5 prosenttia. Toisessa suuressa talouskriisissä vuosina 2008–2009 säästämisaste ei noussut yhtä paljon, mikä johtui pitkälti siitä, ettei työllisyys heikentynyt yhtä rajusti kuin 1990-luvun alussa, ja siitä, että markkinakorot eivät nousseet, vaan päinvastoin alenivat. Varautumissäästämisen merkitys oli siksi pienempi.

Euroaikana säästämisaste on alentunut

Jos tarkastellaan vain euroaikaa, voidaan kuitenkin piirtää myös trendinomaisesti aleneva säästämisaste (ks. kuvio 4). Onko mahdollista, että säästämiskäyttäytymisessä olisi tapahtunut muutos euroaikana? Edellähän tosin nähtiin kuviosta 2, että muutos ajoittuu pikemminkin finanssikriisin jälkeiseen aikaan ja koskee koko euroaluetta. Katsotaan tässä kuitenkin Suomeen liittyviä tekijöitä.

Väestön ikääntyminen on yksi tekijä, joka on saattanut alentaa säästämisastetta tällä vuosisadalla. Esimerkiksi 60 vuotta täyttäneiden osuus koko väestöstä on kasvanut vajaasta 20 prosentista yli 28 prosenttiin. Osuus tulee edelleen kasvamaan.

Kuolleisuuteen liittyen voisi myös olla, että perintöjä on nyt jätetty aiempaa enemmän, mikä voisi vähentää omaa säästämistarvetta. Yleinen kuolleisuusluku on kuitenkin ollut vain aavistuksen nousussa, joten se ei toimi selitystekijänä. Kuviossa 5 on myös esitetty perintö- ja lahjaveron tuotto suhteessa yksityiseen kulutukseen. Tämä ei suoraan kerro perintöjen arvosta, koska verolainsäädäntö on muuttunut ajan myötä. Perintöjen arvo tuskin kuitenkaan on tämän perusteella tekijä säästämisasteen alenemisessa euroaikana.

Tärkeä tekijä on sen sijaan reaalisen korkotason painuminen negatiiviseksi, mikä voi yleisesti vähentää säästämistä. Kuviosta 6 nähdään, että reaalikorko ja säästämisaste ovat kehittyneet suhteellisen saman tahtisesti. Reaalikoron painuminen on kuitenkin ollut yleinen ilmiö viime vuosina. Reaalikorko olisi todennäköisesti ollut negatiivinen myös euron ulkopuolella, kuten Ruotsissa ja Tanskassa. Toisaalta säästäminen on vahvistunut monissa maissa, joissa reaalikorko on ollut negatiivinen, esimerkiksi juuri muissa Pohjoismaissa.

Lainanottomahdollisuudet ja -halukkuus ovat Suomessa näinä vuosina kasvaneet korkotason laskun lisäksi kulutusluottojen ja pikavippien tarjonnan yleistyessä. Erityisesti jälkimmäiset voivat kuitenkin olla vain lyhytkestoinen apu kulutukseen ja johtavat korkeiden korkojen vuoksi vähentyneeseen kulutukseen ja muihin ongelmiin myöhemmin. Maksuhäiriömerkintöjen määrä onkin kasvanut selvästi.

Kuviosta 7 nähdään kuitenkin yhtäältä, että lainakannan kasvu on johtunut lähinnä asumiseen liittyvistä lainoista, ja toisaalta, että kulutus- ja muiden luottojen kannan kasvu on ollut suhteellisen maltillista viimeisten kymmenen vuoden aikana. Myös varsinaisten asuntolainojen ottaminen on ollut rauhallista negatiivisen säästämisasteen vuosina. Sitä on kuitenkin kompensoinut taloyhtiölainakannan nopea kasvu. Yhtiölainojen kanta on kasvanut keskimäärin melkein 12 prosenttia vuodessa euroaikana. Niiden osuus kotitalouksien koko lainavelasta on nykyisin 13 prosenttia. Osuus on kasvanut selvästi vuoden 2012 jälkeen. Kokonaisuutena ottaen velkaantuminen on kuitenkin noussut suhteellisen maltillisesti Suomessa.

Eläkevuosiin varautuminen säästämällä ei ehkä myöskään ole kasvanut julkisesta keskustelusta huolimatta. Eläkevuosiin on kuitenkin varauduttu myös sitä kautta, että euroaikana keskimääräistä eläkkeelle jäämisikää on lykätty reilulla kolmella vuodella.

Säästäminen Suomessa miinuksella historiallisen paljon

Vaikka säästämisaste on alentunut euroaikana, Suomen kehitys ei suuremmin poikkea yleisestä suunnasta euroalueella. Finanssikriisin jälkeen euroalueella (ja Suomessa) säästämisaste on edelleen alentunut, kun taas verrokkimaissa (kuvio 2) se on noussut.

Negatiiviseksi painunut säästämisaste on Suomessa yleensä korjautunut nopeasti positiiviseksi, pitkälti heikon talouskehityksen aiheuttaman varautumissäästämisen vuoksi. Nyt tilanne on ollut toinen. Viiden vuoden kumulatiivinen säästämisaste oli vuosina 2014–2018 negatiivinen lähes viisi prosenttia yhden vuoden käytettävissä olevista tuloista (ks. kuvio 8). Tämä liukuvan summan tarkastelu tasaa suhdannevaihtelujen vaikutusta säästämisasteeseen. Ero aikaisempaan kehitykseen on huomattava.

Tässä mielessä kotitalouksien säästämisasteen aleneminen on historiallisesti poikkeuksellista ja voi aiheuttaa kielteisen vastareaktion yksityisessä kulutuksessa, jos suhdannetilanne äkillisesti heikkenee. Tätä riskiä kuitenkin vähentää muun muassa se, että nimellinen korkotaso pysynee maltillisena. Rahapolitiikka pysyy kevyenä, kun inflaatio ei nouse. Toisaalta samoissa taloudellisissa olosuhteissa säästäminen on päinvastoin vahvistunut monissa euroalueen ulkopuolisissa verrokkimaissa.

Nykyistä korkotasoa ei voi pitää historiallisesti ottaen normaalina. Euroalueen täytyy pystyä rakenteellisiin uudistuksiin, jotka sallivat myös rahapolitiikan ja korkotason normalisoimisen ajan myötä. Tämä voi kuitenkin olla pitkä prosessi.

Kirjallisuus

Le Blanc,J., A. Porpiglia, F. Teppa, J. Zhu ja M. Ziegelmeyer, 2016, “Household Saving Behavior in the Euro Area”, International Journal of Central Banking, Vol. 12(2).

Rocher, S. ja M. H. Stierle, 2015, “Household saving rates in the EU: Why do they differ so much?”, European Commission, Directorate-General for Economic and Financial Affairs, Discussion Paper No. 5.

Silvo, A., 2018, “Elävätkö suomalaiset yli varojensa?”, Euro & talous 5/2018 18.12.2018.

* Kirjoittaja kiittää Markku Lehmusta ja Tarmo Valkosta hyödyllisistä kommenteista.
1 Näihin kuuluvat ammattiyhdistykset, ammatilliset ja tieteelliset seurat, kuluttajayhdistykset, poliittiset puolueet, evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko, muut kirkot ja muut uskonnolliset yhteisöt, sosiaaliset, kulttuuri-, viihde- ja urheilukerhot sekä hyväntekeväisyys-, hätäapu- ja avunantojärjestöt.
2 Yksin kotitalouksien säästämisaste oli negatiivinen vuosina 2016–2017 sekä arviomme mukaan myös vuonna 2018.

Ville Kaitila

Ville Kaitila

Tutkija, VTL
Alueet: yksityinen kulutus, tuotanto, hinnat ja kustannukset, kansainvälinen talous, mallien käyttö