Investoidaanko Suomessa riittävästi?

Yritysten investoinnit ovat pudonneet. Yritysten investoinnit ovat nykyisin parisenkymmentä prosenttia pienemmät kuin vuonna 2008. Suuri pudotus on herättänyt huolta siitä, ovatko tulevan talouskasvun perusteet kunnossa ja mitkä tekijät ovat investointien laskun takana.

Onko Suomen innovaatiovetoinen kasvu hiipumassa?

Vielä 1990-luvun alkuun saakka Suomen aineelliset investoinnit olivat korkeampia kuin monessa muussa maassa – ja osa niistä oli tehottomia (Pohjola, 1996). Laman jälkeen Suomi siirtyi enemmän innovaatiovetoiseen kasvuun. T&k-investoinnit kasvoivat erityisesti Nokiassa, mutta myös laajemmin. 1990-luvun puolivälistä jatkunut kasvu päättyi finanssikriisiin.

Viime vuosien t&k-investointien laskun pääsyy on matkapuhelinliiketoiminnan päättymisessä. Muiden alojen osalta kuva näyttää jossain määrin epäselvältä: t&k-investointiasteella mitattuna panostus on hieman laskenut. Tutkimustyövuosilla mitattuna t&k-toiminta on kasvanut viime vuosiin saakka – tosin nyt kasvu on pysähtynyt.

Elektroniikka-alan ulkopuolella Suomessa toimivien yritysten t&k-panostukset jäävät eurooppalaiselle keskitasolle. Suomi ei siis näytä erityisen voimakkaasti hakevan kilpailuetua innovaatioista. Kysymys herääkin, onko Suomen innovaatiovetoinen kasvu ohi. Vähintäänkin vetovuoro eri alojen välillä on vaihtunut.

Investoinnit vähentyneet n. 7 mrd. huippuvuodesta, mutta vain vähän pidemmän ajan keskiarvosta

Vuonna 2015 yritykset investoivat noin 22,5 miljardia euroa. Summa oli 6,9 miljardia euroa (inflaatiokorjattuna) vähemmän kuin vuonna 2008. Tästä pudotuksesta 90 % selittyy kahdella tekijällä: rakennusinvestointien vähenemisellä ja Nokia-klusterin tutkimus- ja tuotekehitysmenojen romahduksella.

Vuosi 2008 oli kuitenkin investointien huippuvuosi. Investointisumma oli suurempi kuin koskaan aiemmin, eikä myöhempien vuosien vertailu yksittäiseen huippuvuoteen siten välttämättä anna oikeaa kuvaa kehityksestä. Yksittäisen vuoden sijasta kannattaakin tarkastella usean vuoden keskimääräistä tasoa. Kun vertailukohdaksi otetaan pidempi ajanjakso (vuodet 2000–2008), finanssikriisin jälkeisinä vuosina investointien pudotus on huomattavasti maltillisempi.

Viime vuosina investointien heikko kehitys on seurannut kokonaistuotannon kasvun vaimeutta. Yritysten investointiaste – investoinnit suhteessa arvonlisään – on Suomessa edelleen lähes samalla tasolla kuin vuosina 2000–2008. Ennen finanssikriisiä investointiaste oli keskimäärin 22 % ja kriisin jälkeen keskimäärin 21 %.

Finanssikriisi lopetti yli vuosikymmenen kestäneen investointien kasvun myös lähes kaikissa muissa Länsi-Euroopan maissa. Kriisin jälkeen maiden investointikehitys on eriytynyt. Muun muassa Ruotsissa, Saksassa ja Itävallassa yritysten investoinnit ylittävät selvästi vuoden 2008 tason. Sen sijaan esimerkiksi Suomessa, Tanskassa ja Hollannissa investoinnit alittavat selvästi 2008 tason. Suhteessa tuotokseen yritysten investoinnit (investointiasteet) ovat laskeneet laajasti myös muissa maissa. Suomen lisäksi näin on käynyt myös esimerkiksi Ruotsissa, Hollannissa ja Tanskassa. Kun vertailukohdaksi otetaan pidempi aikaväli (2000–2008), Suomen investointiaste on laskenut vähemmän kuin useimmissa muissa Euroopan maissa.

Investointien vaimeuden taustalla ovat heikot tuottavuus- ja kasvuodotukset

Tekemämme analyysin perusteella Suomen investointiastetta ovat alentaneet erityisesti pitkän aikavälin odotukset heikosta tuottavuuden ja työpanoksen kehityksestä.

Investointeihin vaikuttavat tässä suhteessa erityisesti elektroniikkateollisuuden tai pikemminkin siihen kuuluvan matkapuhelinalan huono tuottavuus- ja muu kehitys. Se on johtanut sen tekemien aineettomien investointien tuntuvaan laskuun. Investointiasteisiin on vaikuttanut jossakin määrin myös työvoiman määrän kääntyminen laskuun. Yhdessä nämä rakenteelliset tekijät selittävät kokonaistasapainomallissa noin 40 % investointiasteen laskusta huippuvuosista ja valtaosan erosta 2000-luvun alkupuolen investointiasteisiin.

Ilmeisin yleislääke investointien elvyttämiseen on tuottavuuden kasvuedellytysten parantaminen. Ongelma on, että talouspolitiikan keinoin on vaikea nopeasti ja helposti parantaa pääoman tuottavuutta. Korkean investointien määrän ylläpitäminen ei ole itseisarvoisesti järkevää. Investointi on aina nähtävä sijoituskohteena, jolta odotetaan riittävää yhteiskunnallista tai yksityistä tuottoa. Jos sijoitusten tuotto on huono tai ne ovat liian riskipitoisia odotettuun tuottoonsa nähden, niitä ei pitäisi tehdä.

Joskus politiikkatoimilla voidaan aikaansaada myös ylisuuria tuottoja. Viime aikoina epäilystä ovat herättäneet energiahuollon alan voimakkaasti kasvaneet investoinnit. Alalla toimii useita alueellisia monopoleja ja viranomaisten toimesta niiden maksimituottoprosenttia on vastikään voimakkaasti nostettu. Tämä yhdistettynä matalariskiseen monopolitoimintaan kannustaa yli-investoimiseen (Wessman, 2016). Toisaalta kasvaneet energiahuollon investoinnit liittynevät myös siihen, että sähkökatkosten välttämiseksi sähköyhtiöt korvaavat entistä ilmajohtoverkkoa maakaapeloinneilla.

Yritykset saavat vähintäänkin kohtuullisesti rahoitusta investoinneilleen

Lainarahoitusmarkkinoiden toiminnasta ei löydy selitystä Suomen muita maita vaimeampaan investointikehitykseen. Nykyisen rahoituskriisinkin aikana vain noin viidesosalla yrityksistä on ollut vaikeuksia löytää lainarahoitusta investoinneilleen. Osuus on varsin pieni verrattuna muihin Euroopan maihin. Lainarahoituksen lisäksi osa yrityksistä on jättänyt investointejaan toteuttamatta omanpääomanehtoisen rahoituksen saatavuusvaikeuksien vuoksi.

Rahoitusvaikeuksia kokeneet yritykset ovat tyypillisesti nuoria, kasvuhakuisia, kansainvälistyneitä ja innovatiivisia yrityksiä. Tällä tuloksella on kaksi vaihtoehtoista tulkintaa. Yhtäältä se voi kertoa siitä, että rahoitusmarkkinoilla on aidosti puutteita ja nimenomaan nämä yritykset kärsivät niistä. Toisaalta tuloksen takana voi olla yksinkertaisesti se, että rahoittajien näkökulmasta nämä yritykset ovat riskipitoisempia ja korkeampi riski suhteutettuna tuotto-odotuksiin aiheuttaa kielteisen rahoituspäätöksen. Tällöin kyse ei välttämättä ole markkinapuutteesta.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että mahdolliset rahoitusmarkkinapuutteemme koskevat enemmän omanpääoman kuin vieraanpääomanehtoista rahoitusta. Omanpääomanehtoisen rahoituksen puutteen aiheuttamat ongelmat voivat kuitenkin tulevaisuudessa olla nykyistä suuremmat. Tämä koskee erityisesti digitaalisia palveluja. Niiden vaatimat fyysiset investoinnit jäävät usein melko pieniksi, jolloin investoinnit itsessään eivät synnytä lainarahoitukseen tarvittavia vakuuksia. Sen sijaan globaali tunnettuuden rakentaminen voi vaatia huimia panostuksia myyntiin, markkinointiin ja brändinrakentamiseen. Oman-pääomanehtoinen rahoitus sopii näihin paljon paremmin kuin lainarahoitus.

Tuotantorakenteen murros ohjaa investointeja pieniin yrityksiin ja tehostaa pääoman käyttöä

Viimeisten 15 vuoden aikana suurten konsernien/yritysten investoinnit ovat Suomessa vähentyneet. 2000-luvun alussa suuret, yli 500 henkilöä työllistävät, yritykset investoivat noin 60 % kaikista yritysten tekemistä investoinneista. Nykyään osuus on noin 45 prosenttia. Vähentyminen näkyy myös euroissa. Suuryritysten yhteenlasketut vuosittaiset investoinnit ovat vähentyneet noin 13 miljardista nykyiseen noin 9,5 miljardiin.

Osaselitys laskulle voi olla se, että suuret konsernit ovat ulkoistaneet tuotantoaan pienemmille yrityksille, mikä puolestaan on vähentänyt suurten yritysten omia investointeja. Toinen osaselitys on mahdollisesti se, että näiden yritysten investointeja on tehty Suomen sijaan ulkomaille. Toisaalta tuoreimmat tiedot teollisuuden investoinneista viittaavat siihen, että osa suurista teollisuusyrityksistä on viime aikoina lisännyt investointejaan Suomeen (EK:n investointitiedustelut 2008–2016). Vaikka suurimpien yritysten investoinnit Suomeen ovat vähentyneet, niiden investointiaste – investoinnit suhteessa arvonlisään – on edelleen pieniä yrityksiä korkeampi.

Huom. Kokoluokitus perustuu konsernitasoisiin lukuihin. Kirjoittajien laskelmat pohjautuen Tilastokeskuksen tilinpäätösaineiston yritystasoiseen raakadataan, konsernirekisteriin ja t&k-tilastoihin. Mukana ovat sekä kiinteät investoinnit että t&k-menot. Luvut ovat vuoden 2015 hinnoin.

Myös investointien rakenne on muuttunut. Arvon kasvattamisessa oleellisessa asemassa ovat entistä enemmän aineettomat investoinnit, kuten tutkimus ja tuotekehitys (t&k) sekä brändiin kohdistuvat panostukset (ks. Ali-Yrkkö, 2013). Tästä näkökulmasta aineettomien investointien vaimea kehitys on ongelmallista.

Viro haastaa Suomen investointien ja yritysten sijaintikilpailussa

On selvää, että suurten yritysten kohdalla investointien sijaintipaikkakilpailu on globaalimpaa kuin pienten yritysten kohdalla. Suurten yritysten investointien mahdollisia kohteita voivat hyvin olla Intian tai Vietnamin kaltaiset maat. Pienemmillä yrityksillä vaihtoehdot löytyvät yleensä lähempää. Viro nousikin selvästi tärkeimmäksi Suomen kilpailijamaaksi koskien tuotannollisia investointeja. Ero seuraaviksi tulleisiin Puolaan ja Yhdysvaltoihin oli selvä.

Analyysit paljastivat tärkeimmät tekijät, joihin teollisen investoinnin sijaintipaikkapäätökset olivat perustuneet. Investoinnin suuntautuessa Suomen ulkopuolelle tärkeimmät tekijät olivat asiakkaiden läheisyys, joustavat työmarkkinakäytännöt, työvoiman saatavuus ja tuotantohenkilöstön työvoimakustannukset. Näistä kolme jälkimmäistä ovat sellaisia, joihin politiikalla voidaan ainakin jossain määrin vaikuttaa.

Valmistuksen lisäksi sijaintipaikkakilpailu koskee myös pääkonttoreita ja yrityksen muita toimintoja. Viro on noussut Suomen tärkeimmäksi kilpailijamaaksi myös tällä saralla. Erityisesti pienet, alle 50 työntekijän yritykset, ovat harkinneet pääkonttorin tai koko yritysten siirtoa ja useimmat niistä ovat olleet kiinnostuneita nimenomaan Virosta. Kyselyn perusteella Viron kolme tärkeintä houkutustekijää ovat yritysverotus, muu verotus ja joustavat työmarkkinakäytännöt.

Viron asema investointien ja pääkonttorien sijaintipaikkavaihtoehtona Suomelle on merkittävä havainto. Vaikka Suomen yritysveroaste on tällä hetkellä EU-maiden keskiarvon alapuolella, niin keskiarvo ei välttämättä ratkaise kilpailua Suomen eduksi. Läheinen sijainti ja kielellinen samankaltaisuus yhdistettynä edellä mainittuihin houkutustekijöihin vetävät yrityksiä Suomesta Viroon.

Kiinteiden investointien tukemista on vaikea perustella

Investointikehitykseen voidaan jossain määrin vaikuttaa talouspolitiikalla, jos yrityksien investoinnit katsotaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta liian alhaisiksi tai ne suuntautuvat epäoptimaalisella tavalla. Politiikkatoimenpiteet ovat kuitenkin perusteltuja vain, jos investointeja rajoittavia markkinapuutteita tunnistetaan ja politiikkatoimien avulla niitä voidaan tehokkaasti poistaa.

Yritykset saavat lisäksi vähintäänkin kohtuullisesti rahoitusta investoinneilleen. Kuten aiemmin mainittiin, ainakaan eurooppalaisessa mittakaavassa Suomessa ei näyttäisi olevan mitään yleistä vieraan pääoman saatavuuteen liittyvää ongelmaa. Toki on niin, että joitain investointeja jää toteutumatta tämän takia. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että rahoitusjärjestelmän nimenomaisena tehtävänä on rahoittaa hyviä ja karsia huonoja hankkeita. Hyvä rahoitusjärjestelmä EI siis ole sellainen, jossa kaikki saavat rahoitusta. Emme näe erityistä tarvetta sille, että (pienten) yritysten lainarahoitukseen tulisi kohdistaa erityisiä yleisiä lisäpolitiikkatoimia. Tämän tutkimuksen perusteella emme kuitenkaan pysty ottamaan kantaa siihen, onko lainarahoituksessa katvealueita koskien esimerkiksi investointeja uuteen liiketoimintaan.

T&k-investointien tukemiselle löytyy vahvimmat perusteet

Kokonaisuutena katsoen yritysten t&k-investointien kehitys Suomessa näyttää huolestuttavalta. Suomen korkea sijoitus kansainvälisessä t&k-vertailussa selittyy elektroniikkayritys Nokialla. Elektroniikkateollisuuden ulkopuolella yksityiset panostukset ovat hädin tuskin kehittyneiden maiden keskitasoa. Suomea koskevat analyysit osoittavat toisaalta, että t&k-tuilla on onnistuttu lisäämään yritysten t&k-toimintaa (Katso esimerkiksi Ali-Yrkkö, 2008; Takalo, Tanayama ja Toivanen, 2013; Ebersperger ja Lehtoranta, 2008; Einiö, 2009).

Näistä syistä t&k-tukia leikkaavassa innovaatiopolitiikassa olisi syytä tehdä täyskäännös. Leikkausten sijaan suosittelemme t&k-tukien nostamista. Samaan aikaan on myös hyvä löytää keinoja, joilla näiden tukien vaikuttavuutta voitaisiin parantaa. Mahdollisia keinoja ovat muun muassa seuraavat (katso esimerkiksi Ali-Yrkkö, 2008; Takalo, Tanayama ja Toivanen, 2013; Ebersberger ja Lehtoranta, 2008; Einiö, 2009):

  1. Yritysten saama julkinen t&k-rahoitus tulisi painottua hankkeisiin, joilla pyritään radikaaleihin innovaatioihin sen sijaan, että rahoitettaisiin vain vähittäisiä (inkrementaalisia) uudistuksia. On nimittäin todennäköistä, että yritykset tekevät vähittäisiä uudistuksia joka tapauksessa. Tällöin julkisen tuen vaikutukset jäävät heikoiksi.
  2. Panostusten tulisi tähdätä niiden yritysten innovointien lisäämiseen, jotka innovoivat tehokkaasti ja tuloksellisesti. Tätä päämäärää korostaa se, että radikaaleihin innovaatioihin kykenevien innovaattorien määrä on yhteiskunnassa rajallinen (Acemoglu ym. 2013; Maliranta ja Määttänen 2015; Maliranta, Määttänen ja Pajarinen 2016). Lisäksi parhaat innovoijat tuottavat todennäköisesti eniten sellaisia ulkoisvaikutuksia, jotka parantavat myös muiden yritysten tuottavuutta.
  3. Parhaat innovoijat yleensä harjoittavat merkittävän määrän innovointia omalla rahoituksella. Innovaatiopolitiikassa tulee kiinnittää paljon huomiota siihen riskiin, ettei julkinen rahoitus korvaisi yksityistä.
  4. Tukipäätöksissä tulisi entistä paremmin ottaa huomioon, miten hankkeista tulee hyötyjä nimenomaan Suomen kansantalouteen. Yritysten toimiessa yhä kansainvälisemmin ei ole lainkaan itsestään selvää, että missä maissa hyödyt näkyvät.

Erityistä huomiota tulisi edelleen kiinnittää Suomen verotuksen kilpailukykyyn

Vaikka Suomen yhteisöveroaste on alle kansainvälisen keskitason, se ei kuitenkaan välttämättä ratkaise kilpailua Suomen eduksi. Viron veromalli on ollut tärkeä vetovoimatekijä yrityksissä, jotka ovat siirtäneet koko toimintansa Viroon.

Tämä viittaa siihen, että hyvä keskimääräinen taso ei välttämättä ratkaise kilpailua Suomen eduksi, jos houkuttelevampi vaihtoehto on helposti saatavilla.

Kirjallisuus

Acemoglu, D., Akcigit, U., Bloom, N. ja Kerr, W. R. (2013). Innovation, reallocation and growth. Bank of Finland, Discussion Papers No. 22/2013.

Ali-Yrkkö, J. (2008). Essays on the Impact of Technology Development. Helsinki School of Economics A-326. Helsinki,

Ali-Yrkkö, J. (2013). Mysteeri avautuu, Suomi globaaleissa arvoverkostoissa. ETLA B:257, Helsinki, Taloustieto Oy.

Ebersberger, B. ja Lehtoranta, O. (2008). Effects of Public R&D Funding. VTT Working Papers 100.

Einiö, E. (2009). R&D Subsidies and Company Performance: Evidence from Geographic Variation in Government Funding Based on the ERDF Population-Density Rule. The Review of Economics and Statistics, October 2014, Vol. 96, No. 4, Pages 710–728.

Hukkinen, J., Kajanoja, L., Kerola, E., Mäki-Fränti, P. ja Pylkkönen, P. (2015). Mistä investointien vaimeus johtuu? Raportti Talousneuvostolle, Suomen Pankki, 13.10.2015.

Maliranta, M. ja Määttänen, N. (2015). An augmented static olley–pakes productivity decomposition with entry and exit: Measurement and interpretation. Economica, 82, 1372–1416.

Maliranta, M., Määttänen, N. ja Pajarinen, M. (2016). Firm subsidies, wages and labor mobility. ETLA, ETLA Reports No. 60.

Pohjola, M. (1996). Tehoton pääoma. Uusi näkökulma taloutemme ongelmiin. WSOY.

Takalo, T., Tanayama, T. ja Toivanen, O. (2013). Estimating the Benefits of Targeted R&D Subsidies. Review of Economics & Statistics, 95(1), 255–272.

Wessman, R. (2016). Luonnollisen monopolin sääntely: Sähkön siirtohinta Suomessa. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 112, 198–207.

Jyrki Ali-Yrkkö

Jyrki Ali-Yrkkö

Varatoimitusjohtaja (Etlatieto Oy), KTT
Alueet: arvonlisän syntyminen globaaleissa verkostoissa, suuryritysten rooli kansantaloudessa, yritysstrategiat. digitalisaatio ja sen vaikutukset, yritysten verkostoituminen ja yhteistyö
Tero Kuusi

Tero Kuusi

Tutkija, FT
Alue: rakenteellinen budjettitasapaino
Mika Maliranta

Mika Maliranta

Tutkimusjohtaja, FT
Alueet: tuottavuus, osaaminen, työpaikka- ja työntekijävirrat, taloudellinen kasvu, koulutuksen talous