Suhdanne

Uutiset

Etla: Metsäteollisuus, autojen akut sekä muu sähkö- ja elektroniikkateollisuus vauhdittavat Suomea ylös koronakuopasta, palveluissa vielä kysymysmerkkejä

Etla: Metsäteollisuus, autojen akut sekä muu sähkö- ja elektroniikkateollisuus vauhdittavat Suomea ylös koronakuopasta, palveluissa vielä kysymysmerkkejä

Suomen talouskasvu saa tänä vuonna lisää vauhtia metsäteollisuudesta, kun puutuoteteollisuuden viennin määrä kasvaa noin 15 prosenttia ja paperiteollisuuden 10 prosenttia. Myös sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa tuotoksen määrä kasvaa selvästi sekä tänä että ensi vuonna. Etlan tänään julkaisemasta Toimialakatsauksesta ilmenee, että lukuisat alat Suomessa ovat nyt kasvu-uralla. Hotelli- ja ravintola-alalla elpyminen on voimakkainta ensi vuonna, mutta toipuminen kestää vielä vuoteen 2023. Epävarmuutta elpymiseen tuo pandemian mahdollinen paheneminen uudelleen.

Syyskuun Suhdanne-ennusteessa Etla ennusti Suomen bkt:n kasvavan tänä vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3 prosenttia. Koko tehdasteollisuuden tuotos kasvaa ennusteen mukaan tänä vuonna neljä prosenttia ja ensi vuonna kolme prosenttia. Vastaavasti tehdasteollisuuden arvonlisäys kasvaa reilut seitsemän prosenttia tänä vuonna, mutta ensi vuonna enää reilut kaksi prosenttia.

Talouden nousua viime vuoden koronakuopasta auttaa metsä- ja sähkö- ja elektroniikkateollisuuden lisäksi kulkuneuvoteollisuus. Laivojen ja lentokoneiden yhteenlaskettu viennin määrä kasvaa tänä vuonna yli 20 prosenttia. Moottoriajoneuvojen viennin odotetaan vauhdittuvan ensi vuonna. Kulkuneuvojen osuus koko Suomen tavaraviennin arvosta oli kuluvan vuoden tammi-elokuussa liki 7 prosenttia.

– Uudenkaupungin autotehtaan tuotannosta arviolta puolet menee Saksan kautta Yhdysvaltoihin. Valmet Automotivelle valmistui myös toinen akkutehdas syyskuussa, ja lähivuosina akkujärjestelmien liikevaihto voi jopa saavuttaa ajoneuvovalmistuksen liikevaihdon, sanoo Etlan tutkija Birgitta Berg-Andersson.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa viennin arvo nousi Tullin tilastojen mukaan kuluvan vuoden tammi-elokuussa lähes 12 prosenttia vuodentakaisesta. Etlan ennusteen mukaan alan tuotoksen määrä lisääntyy 7 prosenttia tänä vuonna ja 4 prosenttia ensi vuonna. Koneiden ja laitteiden tuotanto kasvaa tänä vuonna reilut kolme prosenttia, ensi vuonna kasvu kiihtyy. Metallien jalostuksessa viime vuoden nollakasvun jälkeen toimialan tuotoksen määrä kasvaa kahdeksan prosenttia tänä vuonna, mutta ensi vuonna kasvu jää tuotoksen osalta nollan tuntumaan.

Paperiteollisuus ja kemianteollisuus kääntyivät kasvu-uralle

Metsäteollisuuden osuus Suomen koko tavaraviennin arvosta oli tammi-elokuussa 20 prosenttia. Paperiteollisuuden osuus (ml. kartonki ja paperimassa) oli runsaat 14 prosenttia ja viennin arvo nousi 14 prosenttia edellisvuodesta. Koko toimialan (ml. kartonki ja sellu) tuotoksen määrän ennustetaan kasvavan tänä vuonna noin 6 prosenttia. Seuraavina vuosina kasvu hidastuu puoleentoista prosenttiin.

Kemianteollisuudessa arvonlisäyksen määrä kääntyy alamäestä seitsemän prosentin kasvuun tänä vuonna, kasvua vauhdittavat mm. kemikaalit, lääketeollisuus sekä kumi- ja muovituotteiden valmistus. Öljynjalostus sen sijaan kääntyy vasta ensi vuonna kasvuun Nesteen kevään huoltoseisokin vuoksi.

Palvelualat toipuvat hitaasti ja uudet rajoitukset saattavat synkentää tilannetta

Majoitus- ja ravitsemistoiminta toipuu rokotekattavuuden myötä. Voimakkainta elpyminen on vuoden 2022 aikana, jos pandemia ei aiheuta merkittäviä negatiivisia yllätyksiä. Toipuminen jatkuu kuitenkin vielä vuonna 2023. Pandemian paheneminen voi rajoitusten kiristämisen myötä aiheuttaa väliaikaista kysynnän alenemista.

– Hotelli- ja ravintola-alan toipuminen on tosiaan nyt hyvässä vauhdissa, ellei suuria yllätyksiä enää tule. Sen sijaan isoimpien kärsijöiden joukossa olleen kulttuuri- ja tapahtuma-alan toipumisaikataulu on vielä kysymysmerkki. Tilastoja alalta ei ole saatavissa kootusti, joten tässä ennusteessa emme ole voineet tarkastella alaa kokonaisuutena. Etla kävi kuitenkin alkusyksystä läpi tapahtuma-alan tappioita, ja tuon tutkimuksen mukaan alan yhteenlaskettu liikevaihto Suomessa putosi yli viidenneksen ja kannattavuus romahti 65 prosenttia. Normaaliin on siis vielä pitkä matka, pohtii Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus.

Kaupan alalla toimialojen tilanne normalisoituu ensi vuoden aikana. Vähittäiskaupan kova tahti on jatkunut ja moottoriliiketoiminta on elpynyt selvästi päättyvän vuoden aikana. Uusien autojen myynti kärsii kuitenkin tuotannon ongelmista.

Artikkelia on korjattu aikamuodon osalta keskiviikkona 24.11. klo 10.45 Birgitta Berg-Anderssonin sitaatissa: ”Valmet Automotivelle valmistui myös toinen akkutehdas syyskuussa – -”

Syksyn 2021 Toimialakatsaus perustuu Etlan syyskuun Suhdanne-ennusteessa julkaistuihin toimialaennusteisiin ja sisältää yksityiskohtaista tietoa seuraavilta toimialoilta: teknologiateollisuus, metsäteollisuus, kemian- ja elintarviketeollisuus, rakentaminen sekä yksityinen palvelusektori. Toimialakatsaus ei sisällä kulttuuri- ja tapahtuma-alaa siitä syystä, että alalta ei ole saatavissa kootusti tilastoja.

Lisää tapahtuma- ja kulttuurialan tappioista voit lukea täältä

Taulukko: ETLA S21.2/h01t
Toimialojen arvonlisäyksen määrän muutos 2019–2023, %
2019 2020 2021 2022 2023
Sähkö- ja elektroniikkateollisuus 6,0 16,9 5,5 3,4 2,2
Metallien jalostus -0,1 1,6 30,7 5,4 1,4
Koneet, metallituotteet ja kulkuneuvot -0,1 -2,5 5,4 2,2 1,4
Paperiteollisuus -0,4 -3,0 5,7 -0,3 0,9
Puuteollisuus -13,5 1,6 10,0 3,0 1,8
Kemianteollisuus 15,4 -11,4 7,1 2,9 -2,2
Elintarviketeollisuus 2,1 -2,6 1,5 -0,1 0,8
Rakennusaineteollisuus -1,2 -0,5 10,0 -0,6 1,2
Rakentaminen -5,1 -4,1 -0,5 1,8 1,6
Kauppa 1,6 3,2 3,8 1,9 1,8
Majoitus- ja ravitsemistoiminta 2,3 -33,5 8,0 20,3 6,5
Kuljetus ja varastointi 2,2 -25,8 1,8 13,7 8,2
Rahoitus- ja vakuutustoiminta -7,6 -1,3 4,5 1,3 1,0
Kiinteistö- ja liike-elämää palveleva toiminta 3,9 -0,4 4,2 3,4 2,3
Lähteet: Tilastokeskus, Tulli, Etla

Avainsanat:

Lisätietoja

Berg-Andersson Birgitta

Birgitta Berg-Andersson

Tutkija, KTL

044 465 0153

Kaitila Ville

Ville Kaitila

Tutkija, VTL

050 410 1012

Puonti Päivi

Päivi Puonti

Ennustepäällikkö, VTT

050 534 3536

Lehmus Markku

Markku Lehmus

Ei enää Etlan palveluksessa

Liitteet

Toimialakatsaus syksy 2021

etla-toimialakatsaus-syksy-2021.pdf, 1 Mt, 24.11.2021

Lataa: Toimialakatsaus syksy 2021 pdf
Scroll